Juhani Harrin näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja, jonka artikkelien kirjoittajina ovat Silja Rantanen, Elina Räsänen ja Timo Heino. Esipuhe museonjohtaja Päivi Loimaala. Elämäkerta näyttelyamanuenssi Saara Heikinheimo. Tekstit suomeksi ja englanniksi. Runsaasti kuvitettu.

Juhani Harri (1939–2003) oli suomalaisen esinetaiteen uranuurtaja. Hänen keskeinen pyrkimyksensä oli ajan ja sen katoavan luonteen ikuistaminen. Teoksille on luonteenomaista salaperäinen ja tunnevoimainen kerronta.

Juhani Harrin taide kehittyi 1960-luvun alussa väri- ja materiaalikokeilujen kautta kohti esinekoosteita. Reliefimäiset teokset saivat vaikutteita informalismista, joka korosti maalauksen materiaalista luonnetta. Hienovireiset asetelmansa hän sijoitti seinälle ripustettaviin laatikoihin, "bokseihin", joista ensimmäinen on Papin päiväkirja (1963). Teoksissa näkyy henkinen sukulaisuus erityisesti amerikkalaisen Joseph Cornellin ja ranskalaissyntyisen Armanin taiteen kanssa. Innoittajia olivat myös Pohjanmaalla yleiset pulloihin tai laatikoihin tehdyt miniatyyrilaivat. Niiden kautta Harri ymmärsi, että esine voi itsessään olla merkityksellinen, eikä vain siitä tehty kuva. Esineet sommitelmiin löytyivät sattumanvaraisesti. Juhani Harri ei etsinyt, hän löysi.

Esinekoosteiden koko kasvoi 1970-luvulle tultaessa. Ilmaisu selkiytyi ja keskiössä oli yhä useammin suurempi yksittäinen elementti monen sijasta. Ajan uusrealistinen henki toi teoksiin ankaruutta. Harri ystävystyi amerikkalaisen Edward Kienholzin kanssa, jonka teosten kantaaottavuus saattoi osaltaan vaikuttaa muutokseen.