Kristinusko, valta ja vastarinta ovat kietoutuneet yhteen lukemattomin eri tavoin aivan kristillisen kirkon alkutaipaleelta lähtien. Uskontoa on käytetty sekä pönkittämään valtarakenteita että kyseenalaistamaan niitä mitä moninaisimmin tavoin. Tässä vuosikirjassa kysytään, ketkä voidaan kristinuskon historiassa lukea vallankäyttäjiksi, millaisiin ihmisten ja instituutioiden välisiin prosesseihin vallankäyttö on liittynyt ja miten se on ilmennyt. Uskonnollis-poliittisista vallankäyttöä tarkastellaan paitsi valtaapitävien työkaluna, myös ja erityisesti ruohonjuuritason ilmiöinä – erityisesti esiin tulevat erilaiset vastarinnan muodot reaktioina kokemuksiin pakottavasta vallankäytöstä.

Artikkelit: Johannes Huhtinen, Katolisen reformaation marttyyrit protestanttisessa Englannissa. jesuiittamission aktivoituminen ja julkinen keskustelu vainosta 1570-luvulta 1620-luvulle; Rony Ojajärvi, Rauhanekumeniaa kristillisen sosialismin ehdoilla. Mathilda Wreden ja Felix Iversenin vaikutus suomalaisen ja kansainvälisen Kristillisen internationaalin kehitykseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919–1920; Anna-Maija Viljanen-Pihkala, Erään tohtorinhatun tarina; Teuvo Laitila, Toisinajattelijan valta Neuvostoliitossa. Tapausesimerkkinä Vasyl Romanjukin lännelle esittämät vetoomukset.