Kaarlo Purasmaa makaa sarkaojaan syvennetyssä poterossa Puoskarin talon pohjoispuolella Alavojakkalassa. On lokakuun neljäs päivä 1944. Edessä avautuu sarkaojien halkoma vainio ja sen takana kohoaa pimenevässä illassa Iisakanmäki.

Suomalaisten hyökkäys on pysähtynyt Iisakanmäen alle. Mäen takaa loimottavat liekit palavista taloista ja pohjoisesta puhaltava tuuli tuo savua. Kuuluu jatkuvaa moottoreiden jyrinää. Saksalaiset valmistautuvat vastahyökkäykseen.

Sataa. On märkää. Tuulee. Palelee.

Viereisissä poteroissa kyhjöttävät kivääriryhmän muut miehet. Heidän välillään on monenlaisia jännitteitä. Kaarlo tuijottaa punertavaa taivasta Iisakanmäen takaa. Ajatukset kulkevat synkkiä polkuja.

Pimeässä laivan ruumassa matkalla Tornioon Holopainen on kuiskannut Kaarlon korvaan: Ryssän äpärä! Enempää ajattelematta Kaarlo on huitaissut nyrkillä.

Holopainen on vainonnut Kaarloa Kannaksen suurhyökkäyksestä alkaen. Nyt hän on saanut tietää Kaarlon suuren salaisuuden. Laivassa sattuneen tappelun jälkeen Holopaisen uhkailu on muuttunut yhä karkeammaksi.

Kaarlo häpeää isäänsä. Mieluummin hän kuolisi kuin antaisi salaisuutensa paljastua ryhmän muille jäsenille. Hän pohtii, miten vaientaa kiusaajansa.

On muitakin murheita; morsian on lähtenyt saksalaisten matkaan.

Vuoden 1918 tapahtumat kietoutuvat yhteen Kaarlon ja ryhmänjohtaja Postin menneisyydessä. Niillä on oma merkityksensä myös Holopaisen kohdalla.

Tilanne kulminoituu aamuyöstä. Saksalaiset hyökkäävät kovan tykistö- ja kranaatinheitinryöpytyksen jälkeen. Kaarlon komppanian linjat murtuvat. Pian koko pataljoona pakenee pakokauhun vallassa.

Kriittisessä tilanteessa paljastuvat niin miesten hyvät kuin huonotkin puolet.
Keskellä kiivainta vihollisen tulimyrskyä Kaarlo kohtaa vainoojansa verisessä taistelussa mies miestä vastaan.

Loppuyhteenveto tehdään sotasairaalassa Tornion lyseolla.

Historialliset tapahtumat pitävät pääosin paikkaansa.