Kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumisesta

EU:n oikeus- ja sisäasioiden monivuotisia ohjelmia ja muita oikeus- ja sisäasioiden työtä ohjaavia suuntaviivoja on hyväksytty Maastrichtin sopimuksesta (1992) lähtien. Huomattavimpina voidaan mainita Wienin toimintasuunnitelma (1998), Tampereen päätelmät (1999), Haagin ohjelma (2004), Tukholman ohjelma (2009) ja vuoden 2014 strategiset suuntaviivat. Näillä kaikilla on rakennettu Euroopan oikeuden aluetta ja linjattu myös EU:n kansainvälisyksityisoikeudellista sääntelyä, mutta ohjelmien vaikutuksia alan eurooppalaistumiseen ei ole tähän mennessä tutkittu.

Teoksessa selvitetään, minkälaiselle visiolle EU:n kansainvälisyksityisoikeudellinen sääntely on monivuotisten ohjelmien mukaan perustunut, miten visio on vaikuttanut EU:n lainvalmisteluun ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että poliittisluontoisilla monivuotisilla ohjelmilla on ollut säädöstyötä ohjaava asema. Esiin nousee muun muassa perheoikeuteen, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen ja lainvalintasääntelyyyn liittyviä kysymyksiä. Samalla pohditaan niin vision vaikutuksien rajallisuuksia kuin sen vaikutuksia oikeuden eri ulottuvuuksissa. Lisäksi sivutaan myös vision suhdetta kansainvälisen yksityisoikeuden materialisoitumiseen ja yleisten oppien yhtenäistämiseen.

Tarkastelun kohteena ovat myös monivuotisten ohjelmien ja EU:n perussopimusmääräysten väliset suhteet. Miten monivuotiset ohjelmat suhteutuvat esimerkiksi perussopimusten määräyksiin, jotka koskevat kansainvälisyksityisoikeudellista yhteistyötä, EU:n tulevan työn suuntaviivojen määrittämistä oikeus- ja sisäasioissa tai EU:n politiikassa ja unionin toimielinten tehtäviä, kuten komissio aloiteoikeutta?

Teos on hyödyllinen kansainvälisestä yksityisoikeudesta, EU:n oikeus- ja sisäasioiden suunnanmäärittämisestä sekä Eurooppa-neuvoston poliittisesta ohjauksesta kiinnostuneille.