SULJE VALIKKO

avaa valikko

Kuinka krokotiili kadotti kielensä
26,60 €
Aviador Kustannus
Sivumäärä: 48 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2021 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Suomalainen kulttuuri on viime vuosikymmeninä rikastunut kymmenillä vähemmistökulttuureilla, joiden satuperinne on tähän asti jäänyt tavoittamattomiin muilta kuin näiden kielten äidinkielisiltä puhujilta. Tiina Lehtorannan ja Lauri Otonkosken suomeksi versioimat tarinat luovat monikulttuurista siltaa, jonka avulla Suomen vähemmistökulttuurien kansansadut tulevat tutuiksi suomalaisille lapsille.

Yhteensä kymmenen tarinaa, yhtenä niistä alun perin somalinkielinen kirjan nimisatu Kuinka krokotiili kadotti kielensä, on kerrottu raikkaasti kuvitetussa kirjassa sekä alkukielellä että suomeksi. Tarinat sopivat kerrottavaksi ja luettavaksi niin päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, opintopiireissä, perheissä, pienryhmissä ja kerhoissa kuin myös erilaisissa keskustelupiireissä.

Kirja sisältää edellä mainitun nimitarinan lisäksi kiinalaisen, thaimaalaisen, irakilaisen, vietnamilaisen, arabin- ja kurdinkielisen, albanialaisen, saamelaisen ja venäläisen kansansadun. Kukin niistä on valikoitunut suomennettavaksi alkukielisten kertojien kautta.

Tekstit ovat kirjaksi toimittaneet lastenkirjallisuuden parissa pitkään työskennellyt Tiina Lehtoranta ja kirjailija Lauri Otonkoski. He ovat vastanneet myös satujen suomenkielisen asun ja dramaturgian hiomisesta. Kuvituksen on laatinut kuvataiteilija Anna Helminen.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-6 arkipäivässä
Kuinka krokotiili kadotti kielensäzoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste