Titus Liviuksen laajan Ab urbe condita -teoksen 29. kirja Hannibalin sota: Kohti Afrikkaa.

Publius Cornelius Scipioon kohdistuvat odotukset ovat kasvaneet entisestään. Hänet oli valittu vuoden 204 eaa. konsuliksi, ja toimialueellaan Sisiliassa hän valmentaa joukkojaan ja värvää uusia toiveenaan päästä Karthagon maaperälle sotimaan. Mutta vielä kerran Scipion kykyä toimia ylipäällikkönä epäillään.

Käytyään valtaamassa senaatin käskystä Bruttiumin rannikkokaupungin Lokroin, Scipio jättää kaupunkia turvaamaan väärän henkilön, joka kohtelee kaupunkilaisia kaltoin ja tärvelee Scipion maineen. Scipio onnistuu kuitenkin vakuuttamaan häntä tutkimaan lähetetyt virkamiehet ja saa luvan siirtyä Afrikan puolelle. Hän rantautuu joukkoineen ”Kauniin jumalan” niemelle, jota vastapäätä, lahden toisella puolella kohoavat Karthagon muurit.

Pelästyneet karthagolaiset kutsuvat avukseen Hispaniassa mainetta saavuttaneen Hasdrubal Giscon sekä läntisen Numidian kuninkaan Syfaksin, joka Scipion pettymykseksi on siirtynyt kannattamaan karthagolaisia. Scipiolla taas on vahvana tukenaan legioonapäällikkönsä Gaius Laelius ja liittolaisenaan Itä-Numidian kuninkaan Galan poika Masinissa. Hannibalin sota on edennyt jännittävään vaiheeseen.

Tähän kirjaan Livius on sisällyttänyt pari mielenkiintoista tarinaa. Toinen niistä kertoo Itä-Numidian valtataisteluista Masinissan isän kuoltua ja toinen vanhasta ennustuksesta, joka saa roomalaiset lähtemään matkalle Vähään-Aasiaan noutamaan Idavuoren Suuren Äidin Roomaan.