SULJE VALIKKO

avaa valikko

Kuu taivaalta
24,90 €
Docendo
Sivumäärä: 140 sivua
Julkaisuvuosi: 2012 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
"Kuu on kaikille tuttu taivaankappale – vai onko? Kuu tuntuu liikkuvan taivaalla oman mielensä mukaan. Välillä iltataivaalla roikkuu kapea sirppi, joka vähitellen kasvaa kirkkaasti kumottavaksi täysikuuksi, mutta sitten se katoaa päiväkausiksi näkyvistä. Toisinaan taas Kuu on pitkään näkymättömissä, kunnes yhtäkkiä taivaanrannan ylle kohoaakin punainen pallo, kuin suunnaton kurpitsa.

Kirjan keskeinen anti on Laurinsalon upeissa ja usein hätkähdyttävissäkin kuukuvissa sekä niihin liittyvissä kertomuksissa: missä ja miten kuvat on otettu, ja millaisia elämyksiä Kuun metsästys kameran kanssa on antanut. Kuusta, sen näkymisestä ja liikkeistä kertovat tietopaketit ovat Markus Hotakaisen kynästä. Kiehtovaa luettavaa kuubongareille.

Kirja kertoo, miten ja miksi Kuu näkyy eri vuorokauden- ja vuodenaikoina, millä tavoin sen liikkeitä pystyy ennakoimaan ja kuinka sitä voi kuvata tavallisella kameralla. Kuuhun liittyy myös paljon mystiikkaa ja monenlaisia uskomuksia, joista suurin osa on pohjaa vailla, mutta osa perustuu sukupolvien kuluessa opittuihin asioihin taivaalla näkyvistä ilmiöistä."

Kuu taivaaltazoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste