Vuonna 2006 Helsinki päättää automatisoida metron. Iso kauppa muuttuu silmänkäänteessä kunnallisen päätöksenteon irvikuvaksi. Kuskiton metro tuottaa koko ajan uusia huimia kustannuksia, ja samalla sen luvatut hyödyt hupenevat yksi toisensa jälkeen. Paljastuu valheita, ja konsultit tulevat ja menevät. Talvella 2012 päivänvaloon tulee useita merkillisyyksiä metroon liittyvissä julkisissa hankinnoissa. Nürnbergissä vastaava hanke keskeytetään, sillä se on liian kallis eikä yhtään ympäristöystävällisempi. Saksalaisten esimerkki ei saa Helsingin mieltä muuttumaan, vaan valittu linja pitää: ongelmista vaietaan. Ne nimetään uudestaan haasteiksi. Kaupunginvaltuusto epäilee huijausta, mutta se ei estä miljoonia virtaamasta kaupungin kassasta. Päätöksentekijöiden pieni joukko ei emmi, vaikka eduskunnan oikeusasiamies ärähtää, poliisi kutsutaan hätiin ja oikeudenkäynnit seuraavat toisiaan.
Juonikuvaus voisi olla mielikuvituksekkaasta ja nopeakäänteisestä kunnallispoliittisesta dystopiasta. Tai sitten se voisi olla totta. Hufvudstadsbladetin toimittaja Tommy Pohjola on seurannut herkeämättä metrokaupan käänteitä artikkeleissaan sekä blogissaan helsinginmetro.wordpress.com. Hänen kirjansa kokoaa yhteen koko saagan kaikkine absurdeine käänteineen ja tulee samalla kertoneeksi kunnallisdemokratian yleisistä ongelmista.
Seitsemän vuotta päätöksen jälkeen projekti on edelleen kesken ja päätöksentekijöiden usko metroon suurkaupunkiongelman ratkaisijana on horjumaton. Mistä on kyse? Maan alla paljastaa, kuinka kaupunginjohto kadotti suunnan, miten sanoista kalleimmat vaihdettiin toimistoaikojen ulkopuolella ja kuinka tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.