Kuntien oikeutta ja velvollisuutta vastata maankäytön suunnittelustaan kutsutaan "kaavoitusmonopoliksi". Nykyisin käytetään myös käsitettä "suunnittelumonopoli", jota rajoittavat ensinnäkin rakennuslainsäädännön aineelliset, harkintaa rajoittavat säännökset, toiseksi valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja kolmanneksi maakunnallisten suunnitelmien ohjausvaikutus. Maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL) on asetettu kuntatason kaavojen laatimiselle menettely- ja sisältövaatimukset, joita on asiaa valmisteltaessa ja kaavapäätöstä tehtäessä noudatettava. Lainalaisuusperiaatteen mukaisesti lakia on tarkoin noudatettava. Päätöksenteko kaavoituksessa on kuitenkin usein ongelmallista siksi, että kaavoitusta ohjaavat maankäyttö- ja rakennuslain säännökset eivät ole tarkkoja. Esimerkiksi kaavan sisältövaatimukset ovat varsin joustavia normeja. Ristiriitaisten sisältövaatimusten yhteensovittamiseksi ja joustavien säännösten tulkitsemiseksi joudutaan hakemaan tukea päätösharkintaan yleisistä hallinto-oikeudellisista periaatteista.