Kunkku syntyy pienten ikäluokkien edustajana vuonna 1946. Hän haluaa hallita kansaansa Vantaan kuninkaanlinnan valtaistuimelta käsin niin kuin kaikki edeltäjänsä: rajattomalla vallalla, kärpännahkaviittaan kietoutuneena, kääpiöiden heitellessä voltteja valtaistuimen edessä, Tšingis-kaanin veroisia vastustajia kukistaen. Mutta modernin ajan kuninkaan työ on toinen. Kunkun on edustettava, avattava siltatyömaita, toteltava vaihtuvia pääministereitä.

Kun kunkku ei saa hallita valtikallaan, hänen valtikkansa hallitsee häntä. Se kuljettaa kunkun äitien ja tyttärien peteihin, puolisonsa Sofin sänkyyn. Kunkun valtikka vierailee myös ruotsalaisen näyttelijättärären sylissä ja iskelmätähden pehmeiden rintojen välissä.

Kun kunkku hölmöilee, perhe kärsii.

Kun kunkku hölmöilee, kuninkaallinen instituutio kärsii.

Monarkia lakkautetaan, kunkku päätyy elektroniikkaliikkeen varastoon töihin. Alkaa kunkun toinen elämä, joka heittää Kalle Penttisen linnasta lähiöön, jet set -elämästä takapihan tupakkapaikalle, näyttävien näyttelijättärien sylistä rekkamiesmäisen Helenan vannoutuneeksi ihailijaksi.

Ja lopulta, niin kuin Tuomas Kyrön tuotannossa usein, tämänkin törkeästi ilakoivan kirjan tärkein yksikkö on perhe. Kuninkaana ollessaan kunkku ei perheenpäänä onnistunut, kuinka käy elektroniikkaliikkeen varastotyöntekijänä?

Yksilötarinan lisäksi Kunkku on tarina Suomesta, onnellisten, suvaitsevaisten ja vapautuneiden ihmisten valtakunnasta, jonka tärkein vientituote on kevyt musiikki ja kansallisurheilu tennis. Läntinen naapuri on raskasmielinen, viinasta lohtunsa hakeva Ruotsi. Uudessa romaanissaan Tuomas Kyrö kirjoittaa omalla jäljittelemättömällä tavallaan uusiksi maailmanhistorian – lukijan onnellinen osa on nauttia tunteita herättävästä ja nauruhermoja kutkuttavasta tarinasta, jonka jälkeen todellisuus tunuu pitkään toiselta.