Pysykää sängyssä sunnuntaisin (cd)
20,20 €
Julkaisija:
Asu:
CD-levy
Vuosi:
2018
Akustisen ja omaleimaisen soundin omaava Vuokko Hovatta Kolmisin yhdistää mielenkiintoisella tavalla kolme erilaisista taustoista tulevaamuusikkoa sekä Riina Katajavuoren värikkäät, vivahteikkaat ja paikoin humoristisetkin tekstit. ”Kuulin Aten ja Panun duoa Lavaklubilla Panun isännöimällä Panurama-klubilla keväällä 2016 ja olin myyty kaksikon soundista”, Hovatta kertoo yhtyeen synnystä. ”Samaisessa paikassa, Kansallisteatterin Lavaklubilla, olinmyös joitain vuosia aiemmin tavannut Riinan ja ehdottanut hänelle yhteistyötä. Nyt olemme tässä.”

Helsingin Kaupunginteatterissa työskentelevä näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta tunnetaan erityisesti Ultra Bra-yhtyeen solistina. Hän on lisäksi julkaissut kolme sooloalbumia, tehnyt kuunnelmia ja dubbauksia, sekä näytellyt mm. elokuvassa Suden arvoitus.

Suomen menestyneimmän jousikvartetin Meta4:n sekä Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulisti Atte Kilpeläinen toimii laaja-alaisesti monenlaisen musiikin parissa. Hänen yhteistyönsä mm. Samae Koskisen, Jarmo Saaren ja lukuisten tanssijoiden kanssa on tuottanut kiinnostavia uusia projekteja.

Pääasiassa jazzmusiikin parissa toimiva, Pori Jazzin Vuoden taiteilijanakin palkittu vibrafonisti Panu Savolainen tunnetaan maineikkaan European Jazz Competition -kilpailun voittaneesta Herd-yhtyestään sekä yhteistyöstään laulaja Aili Ikosen kanssa.

Albumin teksteistä vastaava Riina Katajavuori on julkaissut seitsemän runokokoelmaa, romaaneja, novelleja jalastenkirjoja. Vuonna 1992 debytoineen Katajavuoren yhteistyö Vuokko Hovatan kanssa alkoi 2012 ja hän on ollutaktiivisesti mukana Vuokko Hovatta Kolmisin-yhtyeen valmisteluprosessissa. Pysykää sängyssä sunnuntaisin -albumi on koostettu konserttiäänityksistä Suomen Kansallisteatterin Lavaklubilta marraskuussa 2017 sekä Helsingin G Livelab -klubilta toukokuussa 2018.


Vuokko Hovatta, laulu
Atte Kilpeläinen, alttoviulu
Panu Savolainen, vibrafoni

1. Villi vastuuton
2. Bambi
3. Mitään en tahdo
4. Retkiluistin
5. Hevosharrastus
6. Tämä runo lumoaa sinut
7. Kevättalvi
8. Pysykää sängyssä sunnuntaisin
9. Nyt
10. Sumu
11. Fanny ja Alexander
12. Ota pataan
13. Kirkas tähti

Sanat Riina Katajavuori
sävellykset Panu Savolainen (1, 3, 7, 9, 10, 11, 13) ja Atte Kilpeläinen (2, 4, 5, 8, 12)

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-6 arkipäivässä
Pysykää sängyssä sunnuntaisin (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
6417698183689
Kieli:
Suomi
SISÄÄNKIRJAUTUMINEN
Sisäänkirjautuminen
Rekisteröityminen


OMA TILI
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelu
Yhteystiedot
Toimitusehdot
Tietosuojaseloste