Haluan osoittaa, että minä ei ole sen enempää muodollisesti kuin sisällöllisestikään tietoisuudessa: se on ulkona, maailmassa. Se on maailmallinen oleva, aivan niin kuin toisenkin minä.
Sartren fenomenologinen varhaisteos haastaa radikaalisti modernin subjektikeskeisen filosofian. Kaikkein läheisin ja tutuin asia, oma minuutemme, paljastuu vieraaksi ja vaikeasti tunnettavaksi, kun tarkastelun lähtökohtana on kokemus sellaisena kuin se on ennen teoretisointia, persoonattomana ja keskipakoisena. Antti Kauppisen laaja esipuhe johdattelee havainnollisesti Sartren käyttämiin fenomenologisiin käsitteisiin ja menetelmiin. Jean-Paul Sartren (1905-1980) pääteoksia ovat romaani Inho (1938, suom. 1947), fenomenologisen eksistentialismin klassikko L'Etre et le néant (1943), Marxin teorioita kehittelevä Critique de la raison dialectique (1960), omaelämäkerta Sanat (1964, suom. 1965) ja laaja Flaubert-tutkimus L’Idiot de la famille (1971). Hänen lukuisista näytelmistään tunnetuimpia ovat Suljetut ovet (1944, suom. 1966) ja Likaiset kädet (1948, suom. 1966). Sartrelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1964, mutta hän kieltäytyi ottamasta sitä vastaan, koska uskoi, että kirjailijan tulee pitää etäisyyttä kunnioitettaviinkin instituutioihin. Kirjastoluokitus 11.5. Nidottu, 124 s.