Eihän tässä näin pitänyt käydä. Lemmenleikit maistuvat kuten ennenkin, mutta lapsia ei synny missään maailman kolkassa. Millaista on meno hiljenevässä maailmassa? Mehevä fantasia ihmiskunnan alasajosta. Paasilinnan tapaan.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Leikataan vuotta 2005 ja tilastot puhuvat karua kieltä ihmiskunnan alasajosta. Syntyvyys on hiipunut, sitten romahtanut ja lopulta tyssännyt koko maailmassa. Lemmenleikit maistuvat kuten ennenkin mutta lapsia ei synny.
Hevosmiehet tekevät toki parhaansa. Puhuvien suomenhevosten legendaarinen kouluttaja, entinen eläinlääkäri Tarmo Saamakorpi näyttää mistä väry käy: hän lähtee siitostoimeen hevosmiehen tyylillä. Vanha uskollinen Haaveri-Aaroni ratsunaan hän karauttaa Orimattilan tilaltaan naisiin mutta tällä kertaa jaloin, epäitsekkäin aikein. Ihmissuvun on jatkuttava, ja vanhan konitohtorin värkeissä on vielä varaa.
Mutta ei sota yhtä miestä kaipaa, eikä ikämieheksi jo ehtinyt Saamakorpikaan ihmeitä voi tehdä. Perillinen kuitenkin syntyy, Toivo Armas, potra poika ja syntyessään maailmansensaatio. Poika varttuu Orimattilassa isä-Tarmon hevostilalla kätilöäitinsä Tainan hellässä hoidossa. Hevoset, maineikkaan Eri-Aaronin suomea taitavat jälkeläiset ovat pojan parhaita ystäviä.
Miten maailma asettuu, kun se vähin erin hiljenee? Miten asiansa ja elämänsä ratkaisee ihmiskunnan nuorin mies? Työsarkaa on lujasti, niin miehellä kuin pollellakin. Toivo Armas ja Humu-Aaroni ovat tiukan haasteen edessä.
Arto Paasilinna vie lukijat uuteen vuosituhanteen mehevässä fantasiassaan. Ihmiskunnan loppulaukka on kolkko ajo, mutta se ajetaan repäisevällä vauhdilla ja tyylillä. Paasilinnan tapaan.

etulieve:

(Arton kuva)
Arto Paasilinnan kirjallisessa tuotannossa on 27 romaanin lisäksi muun muassa kuvateoksia ja kuunnelmia. Hänen teoksiaan on käännetty 20 kielelle. Monen romaanin tarina on tullut tunnetuksi myös elokuvaversiona.

Arto Paasilinnan romaanit:
Operaatio Finlandia, W+G 1972
Paratiisisaaren vangit, W+G 1974
Jäniksen vuosi, W+G 1975
Onnellinen mies, W+G 1976
Isoisää etsimässä, WSOY 1977
Sotahevonen, WSOY 1979
Herranen aika, WSOY 1980
Ulvova mylläri, WSOY 1981
Kultainen nousukas, WSOY 1982
Hirtettyjen kettujen metsä, WSOY 1983
Ukkosenjumalan Poika, WSOY 1984
Parasjalkainen laivanvarustaja, WSOY 1985
Vapahtaja Surunen, WSOY 1986
Koikkalainen kaukaa, WSOY 1987
Suloinen myrkynkeittäjä, WSOY 1988
Auta armias, WSOY 1989
Hurmaava joukkoitsemurha, WSOY 1990
Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä, WSOY 1991
Kootut teokset, sisältää 18 romaania, WSOY 1992
Maailman paras kylä, WSOY 1992
Aatami ja Eeva, WSOY 1993
Volomari Volotisen ensimmäinen vaimo ynnä muuta vanhaa tavaraa, WSOY 1994
Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija, WSOY 1995
Lentävä kirvesmies, WSOY 1996
Tuomiopäivän aurinko nousee, WSOY 1997
Hirttämättömien lurjusten yrttitarha, WSOY 1998
Hirnuva maailmanloppu, WSOY, 1999
Ihmiskunnan loppulaukka, WSOY, 2000


toinen lieve:

Arto Paasilinna
HIRNUVA MAAILMANLOPPU


”Professori Kari Suomalainen korosti usein, että pilapiirtäjän tärkein tehtävä on olla hauska. Paasilinna on ottamassa Karin paikan kansakunnan terapeuttina. --
Puhuva eläin on vaikea aihe. Paasilinna on onnistunut luomaan hevosistaan luontevia. Paasilinna avaa hevosen avulla lukijan silmät näkemään järjettömyytemme.” (Matti Pitko, Aamulehti)

”Paasilinna otti viime vuonna johtopaikan suomalaisten menekkikirjailijoiden painosraveissa. Ei hänen tarvitse haalia hevos- tai kettutyttöjä lukijakuntaansa. Pikemmin on kysymys hänen tuotantonsa yhdestä valta-aiheesta. Jo läpimurtoromaani Jäniksen vuosi (1975) käsitteli ihmisen ja eläimen suhdetta. --
Näyttää siltä, että Paasilinnan ja hänen satojentuhansien lukijoidensa mielessä kauniiden luontokappaleiden matkanteko ja entisajan elämänmenoon liittyvät toimet ovat elektronisen ajan hauskinta kirjallisuutta.” (Pekka Tarkka, Helsingin Sanomat)

Hirnuvan maailmanlopun pääteemoiksi nousevat luonnollisuus ja ymmärtäminen konstailua ja pikkusieluisuutta vastaan. Kirjan parhaita osia on sen lopun herkullinen paisuttelu. Siinä on vetoa ja sanomaa.” (Aarno Palttala, Lapin Kansa)

”Aivan hullu kirja, mutta oli hiton hauskaa nauraa kirjan kanssa kahdestaan oikein hörönaurua.” (Veikko Kilkki, Itä-Savo)