Uudenkaarlepyyn kaupunkiin perustetaan helmikuussa 1918 vankileiri. Kaksituhatta venäläistä sotavankia ahdetaan piikkilankaaidattuun kansakoulunopettajien seminaarirakennukseen. Koko kaupungissa on vain yhdeksänsataa asukasta.

Kerrossänkyjä on seitsemässä kerroksessa ja siivottomissa oloissa taudit ja syöpäläiset leviävät. Voimistelusalin kattoon avataan aukko pahimman löyhkän tuulettamiseksi.

Vankileirin päällikkö von Kraemer on ankara järjestyksen mies, vartijat sotaan kelpaamattomia paikallisia miehiä, joille tehtävä on uusi. Tottumattomien komennossa tapahtuu laittomuuksia ja väkivaltaisuuksia.

Kun senaatti tiukentaa elintarvikesäännöstelyä, tilanne leirissä kärjistyy. Vangit uhkaavat nälkälakolla, mutta päällystön tuomio on ankara: nälkälakon johtajat määrätään ammuttavaksi.

Kertojana on koulupoika, joka todisti karmeaa näytelmää. Vangit pantiin riviin, kuularuisku nostettiin kivelle, mutta ase putosi ja luodit osuivat minne sattui. Eloonjääneille annettiin armonlaukaukset. Näin teloitettiin seitsemäntoista miestä Svedlinin niityllä.