Psalmien kirja eli Psalttari on kristikunnan vanhin ja ahkerimmin käytetty rukouskirja. Keskiajan Suomessa psalmeja oli totuttu lukemaan latinaksi tuomiokirkon ja luostareiden rukoushetkissä, eikä psalmeista haluttu luopua myöskään uskonpuhdistuksen jälkeen, vaikka jumalanpalveluskäytännöt muuttuivat ja palveluskieleksi tuli suomi. Osa psalmeista oli mukana jo Mikael Agricolan suomentamassa Rucouskiriassa vuonna 1544, ja täydellinen Psalttarien suomennos ilmestyi painettuna vuonna 1551.

Psalttarien ilmestymiseen liittyy Suomen kirjallisuushistorian ensimmäinen tekijänoikeuskiista. Agricolan nuorempi kollega Paulus Juusten kirjoitti ilmeisen katkerana Suomen piispainkronikassaan, että Psalttari oli kokonaan suomennettu Turun koulussa, jonka rehtoriksi Juusten oli tullut Agricolan jälkeen. Psalmeja on hengellisen sisältönsä lisäksi arvostettu myös runotaiteena, ja Lutherin ohjeita noudatellen Juusten kertoi määränneensä koululaiset suomentamaan psalmeja tyylin harjoitukseksi. Kysymystä Psalttarin todellisesta suomentajasta tai suomentajista on kuitenkin jälkeenpäin mahdotonta ratkaista. Juustenin tapaan on todettava, ettei ole väliä sillä, kenen nimissä psalmit on julkaistu. Tärkeintä on, että ne on saatu käännetyiksi Suomen kansan hyödyiksi.

Agricolan oma panos näkyy Psalttarissa konkreettisimmin esipuherunossa, jossa luetellaan muinaisten suomalaisten epäjumalia ja kerrotaan pakanallisista palvontamenoista. Tämä runo on suomalaisen uskontotieteen vanhin ja usein siteerattu lähde. Runossa mainitaan monia sellaisia uskomusolentoja, jotka ovat myöhemmin tulleet tutuiksi Kalevalan välityksellä.

Agricolan ajan suomen kieli ei aukene nykysuomalaiselle lukijalle aivan helposti. Suurimpana esteenä on Agricolan vaihteleva kirjoitustapa, joka on varsin kaukana nykysuomen selkeästä oikeinkirjoitusjärjestelmästä. Kun tekstit kirjoitetaan ääntämisen mukaisella tavalla, lukeminen on huomattavasti helpompaa. Siellä täällä on vaikeita sanoja ja erikoisia muotoja, jotka vaativat selitystä, mutta suurin osa Agricolan kielestä on aivan ymmärrettävää alkuperäisessä hahmossaan. Agricolan alkuperäiset sananmuodostustavat ja lauserakenteet on säilytetty, jotta lukijalle syntyy oikea kuva Agricolan kielen ominaislaadusta. Äänteiden osalta uudelleen kirjoitettuna, selityksin ja laajalla johdantoartikkelilla varustettuna Agricolan Psalttarin koko teksti tulee nyt neljän ja puolen vuosisadan takaa kaikkien suomalaisten ulottuville.