Suomeen pystytettiin vuosien 1989–2000 välisenä aikana lähes yhdeksänkymmentä henkilömonumenttia tai -muistomerkkiä. Osa näistä teoksista aiheutti julkista keskustelua, eräät hyvinkin kiivaita debatteja, joissa sanailtiin muun muassa monumentin sopivasta muodosta, oikeasta tulkinnasta, menneisyyden tapahtumien ’oikeista’ ja ’vääristä’ muistoista ja erilaisista historian näkemyksistä. Tuuli Lähdesmäen kirja Kuohahdus Suomen kansan sydämestä pureutuu monumenttien herättämien keskustelujen kautta niille julkisuudessa tuotettuihin merkityksiin. Kirja avaa diskurssianalyysin menetelmällä monumenttikirjoittelun sisältämiä valtarakenteita ja erilaisia tapoja ymmärtää ja jäsentää monumentteja taideteoksina, paikkoina, muistelun välineinä ja yhteisöllisyyden merkitsijöinä. Näin monumenttien monimerkityksisyys, merkitysten muodostuminen ja muodostaminen sekä niihin liittyvät valtahierarkiat, ideologiat, arvot ja kulttuurinen muisti tulevat näkyviksi.