Sodasta vapautuneet miehet työllistettiin halko- ja pöllisavotoissa. Tämän ilmiön seurauksena Yli-Utoksen asukasmäärä nelinkertaistui monien vuosien ajaksi. Miesten kanssa, joista vain harvat olivat aiemmin metsätöissä leipäänsä ansainneet, yhteiselo paikallisen väestön kanssa sujui sopuisalla ja värikkäällä tavalla. Lähes legendaksi muuttuneet persoonat kyläyhteisössä kuten sepän poika Kinnu-Vikke, Viken Hulda ja Koskelan Viia, Puhakan Teuvo, Kärppä-Jenni, Karppilan Antti ja monet muut tuovat koskettavalla ja humoristisella tavalla sotien jälkeisen aikakauden lähelle ja lähes käsin kosketeltavaksi; kuinka noista ankeista ja raskaista vuosista selvittiin. Lisäksi laestadiolaisuus toi syrjäiseen kyläyhteisöön väriä sekä maaseudun rehevä ja välillä härskistikin ilmaistu seksuaalisuus. Taitava kertoja Aarne Pilto kuvaa verevästi ja pilke silmäkulmassaan kotikylänsä väkeä, jossa selviytymistarinat toisensa jälkeen muuttuvat lukijalle lihaksi ja vereksi.

Kevättulva ja jäiden lähtö on lapsuudesta ensimmäinen tapahtuma, jonka muistan kokonaisuudessaan. Kotimaisemissa ryskyvien jäiden lähtöä seurattiin aitiopaikalta, kun luonnonvoimien näytelmä esittäytyi kaikessa vahvuudessaan. Lapsille se oli myös vaaran paikka ja tulvivaan jokeen pudottuani olin myös hukkua. Erikoinen pelko antoi kuitenkin siivet selviytymiselle. Äiti-Viia oli uhannut ankaralla selkäsaunalla tenavia: "Jos meettä ja hukutatta ittennä siellä jojessa, niin selekäsaunan saatta!"

Kasvupaikan kyläyhteisö antoi eväät ja elinvoiman siellä syntyneelle ja kasvaneelle. Ankara työ heti lapsesta lähtien koulutti sitkeyttä, peräänantamattomuutta ja sisua, kun ansiotyö metsätöissä oli tehtävä paksussa lumihangessa ja kovassa pakkasessa vaikka itkua vääntäen.