Taavi Kassilan runot edustavat oloissamme harvinaista henkistä ajatelmarunoutta, jonka teemat liikkuvat maallisen ja jumalallisen rakkauden, nöyryyden ja kauneuden, etsimisen ja oivaltamisen, opetuslasten ja mestareiden, ihmisten ja jumalien maailmassa. Runoissa aineellinen maailma liukuu henkiseen todellisuuteen ja päinvastoin, unet ja valve lomittuvat ja kaiken taustalla väreilee tietoisuus perimmäisestä todellisuudesta, jota runot pyrkivät tavoittamaan sanojen verkkoon.

Runot toimivat eräänlaisina tikapuina, joita pitkin valon polun kulkija voi kavuta askel kerrallaan ylemmäksi, kohti rakkauden valoa, joka hän pohjimmiltaan on. Runot auttavat lukijaa raivaamaan kaiken epäolennaisen tieltään, näkemään Jumalalliseen, joka yhdistää maailmanuskontoja, ja joka on kaikenlaisen suvaitsemattomuuden ja ahdaskatseisuuden tuolla puolen, elämän oma Jumala, niin kuin Kassila Häntä runoissaan kutsuu.

Kassila innostaa runoillaan lukijaa lukemaan myös oman elämänsä kirjaa, joka neuvoo ja opastaa meitä kaiken aikaa, jos vain osaamme tulkita todellisuuden antamia vihjeitä. Hän puhuu myös mestarista, joka opettaa meitä kaikkia, riippumatta maailmankatsomuksestamme, mestarista joka on sisällämme ja ulkopuolellamme, ja jonka opetus on aina läsnä, jos vain olemme nöyrän avoimia ottaaksemme opetuksen vastaan. Runojen herkät ilmaisut avaavat sielumme ovia ja ikkunoita. Avatkaamme siis sydämemme ja sallikaamme Rakkauden Auringon paistaa elämäämme.