Taivaanpohjassa laulavat valaat on laajamittainen valikoima mitallisen runon mestarin Arto Lapin (s. 1966) tuotannosta. Runot ovat tekijän itsensä valitsemia, paikka paikoin vanhoja runoja on hiottu ja mukana on runsas määrä uusia runoja. Aiheenmukaisesti järjestetty kirja toimii omana kokoelmanaan. Esipuheen on kirjoittanut esseisti Tero Tähtinen.

Eihän perhonen
edes siivistään tiedä.
Sehän lentää vain,
raottuvista nupuista
juopunut keväänlehti.

Arto Lapin runot ovat jotenkin maagisia: ne ovat eleettömiä, näyttävät arkisilta havainnoilta. Luet ne kerran ja luulet muistavasi. Seuraavalla kerralla ne ovat uusia, ennen lukemattomia, ennen kokemattomia. En yritäkään selittää miksi, totean vain että ne osuvat olennaiseen, joka on muuttumaton ja joka päivä erilainen. Ei väliä onko muoto tanka, haiku, nelisäe tai muu - Lapin oivallukset löytävät muodon sisällölle, eivät etsi sisältöä muodolle. Merkityksellistä on musiikki, mietiskely, rakkaus, rakastettu. Ystävyys pieniin, hyttysenkin kokoisiin olentoihin. Ja asento tässä maailmassa, hyväntahtoinen, hyväntuulinen, mutta ei kritiikitön. Arto Lapin runoille on ominaista hellä huumori joka kuitenkin nipistää korvalehdestä: havahdu, pidä aistit avoimina, älä turru. - KAI NIEMINEN.