SULJE VALIKKO

avaa valikko

Jari Kurkinen | Booky.fi

Valkeakosken Liikenne : 90 vuotta luotettavaa liikennöintiä
54,40 €
Valkeakosken Liikenne Oy
Sivumäärä: 290 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2019 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Tieliikennehistoriaan perehtynyt tietokirjailija Jari Kurkinen on kirjoittanut Valkeakosken Liikenne Oy:n 90-vuotishistoriikin.

Valkeakosken Liikenne Oy:n toiminnan katsotaan alkaneen huhtikuun alussa vuonna 1928, jolloin Kuhmalahdelta Valkeakoskelle muuttanut Sulo Ojala aloitti linja-autoliikenteen Valkeakosken kauppalan ja Lempäälän rautatieaseman välillä. Myöhemmin hänen veljensä Väinö Ojala tuli mukaan toimintaan. Yhtiö on toiminut jo yli 90 vuoden ajan ja ollut koko ajan Ojalan perheen omistuksessa. Nyt yritystä johdetaan jo neljännen sukupolven voimin. Valkeakosken Liikenne Oy:n siniharmaat bussit ovat tulleet yleisölle tutuiksi Tampereelta Toijalaan, Hämeenlinnaan ja Hauholle ulottuvalle alueelle.

Teoksessa kuvataan yhtiön kehittymistä ja kasvua yhden auton yrityksestä nykyaikaiseksi liikenneyhtiöksi. Teokseen on haastateltu yrityksen omistajia, henkilöstöä, matkustajia sekä muita yrityksen vaiheita tuntevia henkilöitä. Taustalla kulkee Valkeakosken kaupungin kehitys tehdaskylästä nykyaikaan asti. Teoksessa on runsaasti vanhoja ja harvinaisia valokuvia yhtiön henkilökunnasta ja linja-autokalustosta. Linja-autoliikenne on ollut vaikeassa murroksessa, mutta edelleen Valkeakoskella kuljetaan Ojalan tutuilla linja-autoilla.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
1-3 viikkoa.
Valkeakosken Liikenne : 90 vuotta luotettavaa liikennöintiäzoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste