Kirja kirjasta, sen kirjoittamiseen, tuottamiseen ja vastaanottamiseen liittyvistä ilmiöistä.
Jollei tämä teos olisi verrattoman hauska, se soveltuisi kirjallisuustieteen kurssikirjaksi.
Teos alkaa siitä kun päähenkilö, Lukija, avaa Italo Calvinon uuden romaanin Jos talviyönä matkamies. Päästyään sivulle 17 hän huomaa että ensimmäinen painoarkki toistuu kirjassa yhä uudestaan. Hän vaihtaa viallisen kappaleen kirjakaupassa toiseen, mutta osoittautuu, että se sisältää kokonaan toisen kertomuksen, joka sekin katkeaa jännittävässä kohdassa. Sinnikkäästi Lukija jatkaa yrityksiään ja tulee tutustuneeksi kymmeneen romaanikatkelmaan, joiden tyylilaji vaihtelee poliittisesta tendenssiromaanista eroottiseen japanilaiseen perhedraamaan.
Timo Mänttäri (s. 1969) on helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän on työskennellyt muun muassa lehtikuvittajana ja tehnyt pari sataa kirjankantta tietokirjoista romaaneihin. Mänttäri teki kuvituksen kirjaan Isä vaihtaa vapaalle, joka oli Finlandia junior -ehdokkaana vuonna 2013.