Muistot ovat unen sisaria, Jukka Pakkanen luonnehtii. Tämä näkemys läpäisee hänen omaelämäkertansa, joka kasvaa runollisen kauniiksi ja lempeän itseironiseksi pohdinnaksi minän suhteesta itseensä, ympäristöönsä, aikaan ja ajattomuuteen. Muistaakseni vie lukijan läpi sodanjälkeisten vuosien aineellisen niukkuuden, viisikymmenluvun viattomuuden ja kuusikymmenluvun kuohunnan, seitsemänkymmenluvun poliittisen kireyden, kahdeksankymmenluvun keveän rahan ja vuosituhannen vaihteen yhteiskunnallisten kriisien. Muutosten myötä esiin nousee muun muassa kirjailijan työn haavoittuvuus ja sen kaikkein kestävimmän kestävyys.