Kiristysuhkauksen kohteeksi joutuneen kirjailijan kuolemanpelko ei ole poikkeuksellista. Erikoista on se, miten hän lähestyy aikaa ja ikuisuutta; ei vähiten kysymystä Jumalan olemassaolosta.

Romaanista, josta piti tulla dekkari, kasvaa visionäärisesti huikea elämän kuvaelma. Kirjailijan tarina alkaa kaukaisesta muistikuvasta ja provokatorisesta "pullopostista" Jumalalle sekä jatkuu "pyhiinvaelluksena" junassa. Nimeämättömään maahan suuntautuva kiertomatka on odysseia halki kertojan sielullisen elämäkerran ja nykyisten ristiriitojen. Vaellus kulkeutuu kohtiin, joissa hän tapaa syyllisyytensä, seksuaalisuutensa ja pelkonsa, mutta myös uskonsa, rakkautensa ja toivonsa suhteessa jumaliin, ihmisiin ja itseensä. Matkaoppaina ovat uskonnon, unen ja taiteen luovat voimat. Niiden lähde on kirjailijan alitajunta, jonka valossa nykyisetkin ihmiset ja ilmiöt saavat myyttisiä piirteitä ja jopa teksti tekstinä pyrkii henkilöksi.

Tupakoiva kala osoittaa luonnollisen ja mystisen välisten rajojen häilyvyyden. Vaikka romaanin intensiivinen kerronta nousee tuskasta, surusta ja kriittisyydestä, se aitoudessaan, kielellisessä värikkyydessään ja eettisessä mielenlaadussaan on moniulotteinen, herkkä ja myös hauskalla tavalla valoisa kirja.