SULJE VALIKKO

avaa valikko

Nunna Kristoduli | Booky.fi

Kuinka minusta tuli ortodoksi
34,00 €
Maahenki
Sivumäärä: 170 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Painos: Kovakant.
Julkaisuvuosi: 2010, 02.06.2010 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Suomen ortodoksiseen kirkkoon on liittynyt toistakymmentä tuhatta ihmistä viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Keitä nämä ihmiset ovat? Mikä ortodoksisuudessa on vetänyt kaikki nämä ihmiset kirkon piiriin? Mitä he ovat liittymisestään saaneet?

Vaikka ortodoksisuus on olennainen osa karjalaisuutta, se ei ole vain karjalaisille tarkoitettu. Siitä kertovat maan eri puolilla kirkkoon liittymiset. Sodan jälkeen ortodoksien määrä laski rajusti, elettiin voimakasta yhtenäiskulttuurin aikaa. Pääsyynä ortodoksiväestön vähenemiseen olivat seka-avioliitot, joissa lapset kastettiin luterilaisiksi. Tämä jatkui seuraavassakin sukupolvessa. Ortodoksisen kirkon jäsenmäärä oli alhaisimmillaan vuoden 1990 lopulla, mutta alkoi hiljalleen kasvaa.

Jokaisella ortodoksiseen kirkkoon liittyneellä on oma tarinansa ja jokaisella oma polkunsa. Nunna Kristodulin toimittama kirja antaa puheenvuoron yli kuudellekymmenelle kertojalle. Kertomuksista avautuu yhtä monta erilaista tarinaa epäilyksestä varmuuteen. Kirjassa on mukana myös Arkkipiispa Paavalin paimenkirje Kirkkoon liittynyt - "käännynnäinen". Kirja vastaa moniin lausumattomiin kysymyksiin ja on tervetullut ajankohtainen avaus hengellisen elämän pohdinnalle.

Kuinka minusta tuli ortodoksizoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste