Michael Cunninghamin väkevä teos alkaa ilmestyksestä. Eräänä pimeänä marraskuisena iltana jälleen kerran jätetyksi tullut Barrett Meeks kävelee New Yorkin keskuspuiston halki kohti veljensä Tylerin ja tämän tyttöystävän kanssa jakamaansa kotia. Hetken mielijohteesta hän vilkaisee taivaalle ja huomaa siellä kalvaan läpikuultavan valoilmiön, joka tuntuu katsovan häneen erityisen jumalallisella tavalla. Barrett ei usko ilmestyksiin - saati Jumalaan - mutta ei voi kiistää näkemäänsä.

Samaan aikaan Barrettin veli, rahaton muttei lahjaton muusikko, yrittää kirjoittaa vakavasti sairaalle Bethille, tulevalle vaimolleen, elämänsä hienoimman kappaleen: sellaisen, joka on rakkauden ikuinen ilmentymä, kaunis ja koskettava, mutta ei sentimentaalinen eikä kosiskeleva.

Valoilmiön vaivaama Barrett kääntyy kirkon puoleen. Tyler uskoo yhä vahvemmin, että vain huumeet voivat avata hänen luovuutensa portit. Beth puolestaan valmistautuu kohtaamaan kuoleman niin rohkeasti ja arvokkaasti kuin pystyy.

Cunningham seuraa henkilöitään näiden etsiessä tietä kohti korkeampaa merkitystä. Herkällä, kirkkaalla kielellä hän esittää ristiriitaisten hahmojensa hapuilun syvän empaattisesti ja osoittaa ainutlaatuista ymmärrystä ihmissielun syvintä olemusta kohtaan. Samaan aikaan kaunis ja murheellinen, koominen ja traaginen Lumikuningatar todistaa kiistatta, että Cunningham on sukupolvensa merkittävimpiä kirjailijoita.