Kyläyhteisö on ihmisyhteisö, joka muodostuu suppeahkolla alueella yleensä maaseudulla sijaitsevien talojen asukkaista. Perinteisesti se on koostunut ihmisistä, jotka asuvat fyysisesti lähellä toisiaan. Kylä eli ennen kuin symbioosissa omaa elämäänsä.

Korkeakosken kylällä on asunut monenlaisia ihmisiä. Maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen. Omavaraistaloudesta on siirrytty vaihdantatalouteen. Kaikkea ei enää tarvitsekaan tehdä itse. On syntynyt uusia ammatteja ja ammattikuntia. Kaikki rehellisesti tehty työ ja kaikki laillinen liiketoiminta on arvokasta. Jokainen ihminen on yhtä tärkeä, ainutlaatuinen yksilö huolimatta seksuaalisesta suuntautumisestaan, ihonväristään, koulutuksestaan tai varallisuudestaan.

Tekeviä käsiä ja lihastyövoimaa tarvittiin runsaasti. Tilat antoivat työtä ja toimeentuloa monille ammatti-ihmisille ja kyläläisille. Ihmisen koko elämä saattoi pyöriä kokonaan ruuan ympärillä. Kaikki energia kului ruuanhankintaan ja raha riitti juuri ja juuri syötävään.

Käsityöläiset hallitsivat oman alansa tekemisen ja erikoistuivat työhönsä. Käsityötä olivat esim. vaatteiden ja kenkien valmistus, nikkarointi ja taonta sekä lisäksi maltaiden pano, oluen valmistus, leipominen ja teurastus. Käsityötä olivat myös monet elintarvikkeiden valmistamiseen liittyvät työt.

Kyläyhteisön lämmin yhteishenki syntyi ammattilaisten taholta ja monet yhteiset tapahtumat kuten kinkerit, pyhäkoulut, ompeluseurat, juhlatilaisuudet ja talkoot vahvistivat sitä. Yleensä kaikki pitivät näistä yhteisistä tapahtumista.

Vanhan sanonnan mukaan hyvä tarina on parempi kuin tylsä totuus. Tarinat ovat voineet värittyä matkan varrella, mutta se tekeekin niistä juuri tarinoita. Valheita ne eivät ole, mutta eivät kenties täysin tottakaan. Ketään ei ole tarkoitus kertomuksilla loukata. Ikävät asiat voimme antaa toinen toisillemme anteeksi.