SULJE VALIKKO

avaa valikko

| Booky.fi

Pesänjako, vastike ja lahjansaajan palautusvastuu:Lesken antamien lahjojen oikeusvaikutukset perintökaaren 3 luvun 3 §:n mukaan
57,40 €
Suomalainen Lakimiesyhdistys
Sivumäärä: 410 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2006 (lisätietoa)
Kieli: Suomi

Puolisonsa perinyt leski saa oikeutemme mukaan perimäänsä omaisuuteen täyden määräämisvallan. Hän voi ryhtyä vapaasti sitä koskeviin oikeustoimiin, ja myös lahjoitukset ovat sallittuja. Lainsäädännössämme on kuitenkin haluttu suojata myös ensin kuolleelta puolisolta jääneiden ns. toissijaisten perillisten oikeutta lesken kuoltua toteutettavaan perintöön. Tarkoituksena on ollut, ettei leski voisi lahjoituksillaan tehdä tyhjäksi tätä oikeutta. Toissijaisten perillisten käyttöön on siksi annettu kaksi suojakeinoa. He voivat vaatia lesken kuoltua toimitettavassa jaossa vastiketta, ja jos tämä ei riitä, lahjojen tai niiden arvon palauttamista. Teoksen pääaiheena ovat nämä perillisille annetut suojakeinot. Kirjan alkuosassa käsitellään ongelmia, joita lesken tekemät lahjoitukset voivat aiheuttaa lesken kuoltua toimitettavan pesänjaon kannalta. Millä edellytyksin toissijaisille perillisille syntyy oikeus vaatia jaossa vastiketta, ja millä tavoin lahjan johdosta ehkä määrättävä vastike vaikuttaa pesänjaon lopputulokseen? Kirjan loppuosassa keskitytään lahjansaajalle syntyvään palautusvastuuseen. Keskeisiä kysymyksiä ovat palautusvastuun syntyedellytykset ja vastuun laajuus. Näistä erityisesti viimeksi mainittuun liittyy monia ongelmia, jotka ovat jääneet oikeuskirjallisuudessamme yksityiskohtaista tarkastelua vaille. Vastike- ja palautusvastuuongelmien ohella teoksessa tarkastellaan useita muitakin jäämistöoikeuden kannalta merkittäviä kysymyksiä. Koska teokseen pääteemana olevan eturistiriidan ymmärtäminen edellyttää perintökaaren 3 luvun järjestelmän tuntemista, kirjan alkuosassa annetaan laajahko yleiskuva tästä normistosta, erityisesti lesken pesän jakamista koskevista säännöksistä. Myös lesken toteuttamien lahjoitusten synnyttämät ennakkoperintö- ja lakiosaprobleemat ovat toistuvasti esillä. Teos on siten tarpeellinen kaikille jäämistöoikeudellisista asioista kiinnostuneille lakimiehille.



Tuote ei tilattavissa. Katso vaihtoehtoiset tuotteet.
Pesänjako, vastike ja lahjansaajan palautusvastuu:Lesken antamien lahjojen oikeusvaikutukset perintökaaren 3 luvun 3 §:n mukaan


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste