SULJE VALIKKO

avaa valikko

| Booky.fi

Mikä perussuomalaisia vaivaa?
22,10 €
Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Sivumäärä: 240 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2021 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Kuilu perussuomalaisten ja muiden suomalaisten välillä on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Perussuomalaisuus on ajatusmaailman jo omaksuneille itsestäänselvyys, mutta muille se näyttäytyy ristiriitaisena ja vaikeasti lähestyttävänä.

Millaisia ihmisiä perussuomalaiset ovat ja mitä he oikeasti ajattelevat? Tutkimukset paljastavat, että perussuomalaiset ovat monella tavalla täysin muusta väestöstä poikkeava ryhmä. Heitä yhdistävät arvot ja asenteet eivät kuitenkaan aina vastaa yleisiä käsityksiä. Isänmaallisuuden ja pienen ihmisen puolustamisen kaltaiset perussuomalaisuuden kulmakivet näyttävätkin olevan lähinnä keinoja tuoda pinnan alla kytevät todelliset arvot esille.

Jussi Marttinen selvittää teoksessa, keitä Perussuomalaisten puoluejäsenet ja kannattajat ovat sekä millaisen kuvan he piirtävät perussuomalaisuudesta kyselytutkimusten perusteella. Kirjan tavoitteena on osoittaa, että perussuomalaisia todella vaivaa jokin, pohtia mikä se jokin voisi olla ja esittää keinoja, joilla Suomen poliittisten kuplien välistä konfliktia voisi hillitä. Marttinen yhdistää laajasti tutkimustietoa ja soveltaa sen pohjalta yritysmaailman johtamisoppeja perussuomalaisten kohtaamiseen.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 4-7 arkipäivässä
Mikä perussuomalaisia vaivaa?zoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste