SULJE VALIKKO

avaa valikko

| Booky.fi

Vuosisatain takaa - Kulttuurihistoriallisia kuvauksia 1500 - 1800-luvuilta.
22,00 €
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sivumäärä: 480 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 1993 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Kaksi vuotta aiemmin ilmestynyt Gunnar Suolahden esseiden valikoima Elämää Suomessa 1700-luvulla herätti sekä arvostelijoiden että lukijoiden huomiota: se valittiin vuoden tiedekirjaksi ja se on ollut SKS:n esseesarjan bestselleri. Suolahden toinen esseenide sisältää joidenkin kirjana ennen julkaisemattomien tekstien lisäksi koko 1913 ilmestyneen teoksen Vuosisatain takaa. Kaikki Suolahden esseekokoelmat on nyt julkaistu uudelleen. Uudessa kirjassa kartoitetaan paljolti samoja aikoja kuin edellisessä mutta nyt liikutaan myös Suomen ulkopuolella, Pohjoismaissa ja Ranskassa. Suolahti kertoo miesten ja naisten muotivaatteista ja seurustelutavoista, kaikenmoisista asioita jotka hyvään käytökseen kuuluivat. Hän kertoo lastenkasvatuksesta ja siitä, mitä pohjoismaalaisista ajateltiin. Hän etenee 1800-luvulle ja tarkastelee itsenäisyysajatusten kehitystä. Hän tutkii suomalaista saunaa. Hän johdattaa meidät tarkkailemaan omaa aikaamme.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 arkipäivässä
Vuosisatain takaa - Kulttuurihistoriallisia kuvauksia 1500 - 1800-luvuilta.zoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste