Seppo Jääskeläiseltä on totuttu lukemaan romaaneja sodasta, rikoksista, ihmissuhteista ja omasta elämästä. "Omituisia" on hänen 14. fiktiivinen teoksensa ja nimensä veroinen, uuden alueen valloittava lyhytproosakokoelma, jonka oikukkaat tarinat kyseenalaistavat jähmeät tavat hahmottaa maailmaa. Neljään osaan jakaantuva teos kuvaa mahdollisia ja mahdottomia tilanteita yhdistelemällä raakaa todellisuutta unenomaiseen menneisyyteen. Lähtökohta on usein realistinen asetelma, joka viedään absurdeihin johtopäätöksiin, tai paradoksi, josta avautuu kokonainen fantasiamaailma.

Teoksen alkuosa on tyly katsaus suomalaiseen sielunmaisemaan, johon kuuluu järjetön väkivalta ja juonittelu. Veriteot kerrotaan kylmästi syitä ja seurauksia analysoimatta. Laitostuneen alamaailman kuvaus on paikoin selkeää ja lakonista, mutta tyylin yksinkertaisuus ei johda tulkinnan yksinkertaisuuteen. Päähenkilöt ovat rujoja marginalisoituneita, kaukana ehjistä ja kokonaisista. Tarinoista voi löytää moraalisen opetuksen ja kannanoton, joskaan keskivaiheen poliittisella satiirilla ei ole poliittista painolastia, ellei tarinoiden poliittinen opetus piile juuri siinä.

Loppua kohti fabulistin laukkaava mielikuvitus loihtii maagisia tarinoita, joissa kertoja tuntuu uneksivan ja joista kuvastuu hänen viehtymyksensä muinaisiin taruihin, harhaoppeihin ja kansanuskomuksiin.