Tutkimuksen kohteena on Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen projekti, johon osallistui vuosina 1995-2006 yhteensä 55 opiskelijaa. Kunkin ryhmän kanssa valmistettiin vieraskielinen näytelmä kielellä, jota opiskelijat eivät entuudestaan osanneet. Päätutkimuskohteena on 14 Juhannustanssit-esityksessä suomeksi ja espanjaksi näytellyttä opiskelijaa. Tutkimuksessa tarkastellaan näyttelemistä opiskelijan äänen, puheen ja kehollisuuden kannalta. Projektin tavoitteena on ollut kehittää metodi, jonka avulla puheopetus kytkeytyy osaksi näyttämöllistä toimintaa. Kytkijänä toimii erityisesti äänen kehollinen merkitys näyttelijälle, mikä ei ole saanut teatterin- tai puheentutkimuksessa aiemmin juurikaan huomiota.
Tutkimuksessa lähestytään näyttelijän ääntä, puhetta ja kehoa sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimusmateriaalina ovat näytelmän suomeksi ja espanjaksi puhutut repliikit, videoidut kohtaukset sekä suomenkieliset vokaali- ja proosaluentanäytteet, joihin opiskelijat sovelsivat mielikuvaa espanjankielisestä puhumisesta. Opiskelijoiden kokemuksia tutkivassa osiossa materiaalina ovat haastattelut sekä opiskelijoiden kirjoittamat opinnäytteet. Espanjaksi näyttelemiselle oli tyypillistä ulospäin suuntautuva, energinen näyttelemisen tapa, johon liittyi runsas, kehosta ylös- ja poispäin suuntautuva elehtiminen, virtaava kehonkäyttö sekä voimakas ja selkeä puhetapa. Tutkimuksen perusteella vieraalla kielellä näyttelemistä voi hyödyntää näyttelijän äänen kantavuuden ja artikulaation etisyyden harjoittamiseen, jos äänentuoton mahdollista puristeisuutta samalla kontrolloidaan.
Vieraalla kielellä näytellessä sanojen symbolinen merkitystaso hämärtyy ja kieleen rakentunut näyttelijäidentiteetti horjahtaa tutulta paikaltaan. Esiin työntyvät äänen materiaalisuus ja kielen keholliset ja musiikilliset merkitystasot, jotka psykoanalyyttisesta näkökulmasta katsottuna löytävät voimansa kehon arkaaisesta kokemusmaailmasta. Miehet kokivat merkitysten ailahtelevuuden useammin ahdistavaksi ja näyttelemistä rajoittavana kuin naiset, jotka puolestaan pitivät vieraalla kielellä näyttelemisen herättämiä kehollisia tuntemuksia nautinnollisina ja näyttämöllistä läsnäolokokemusta lisäävinä. Opiskelijat kokivat kehotietoisuutensa voimistuneen ja varsinkin naiset kokivat myönteisiä muutoksia kehonkuvassaan espanjan kielellä näytellessä. Tutkimus osoittaa, että ääni ei ole vain kommunikaation ja informaation välittämisen palveluksessa, vaan sillä on yksilöllistä merkitystä kielen symbolisesta merkitystasosta irtaantuneenakin.
