Saat noutopistetoimituksen veloituksetta*, kun tilauksesi arvo ylittää 39 €!
*Koskee yksityisasiakkaiden tilauksia, jotka toimitetaan Suomeen.
|
|

avaa valikko

Murhalesken muistelmat
23,30 €
Into-Kustannus Oy
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2016 (lisätietoa(avautuu ponnahdusikkunassa))
Kieli: Suomi
"Jäin leskeksi joulukuussa 2006 neljän lapsen kanssa ja jouduin samalla mukaan omituiseen
murhamysteeriin. Aloin jo ensimmäisenä kesänä kirjoittaa kirjaa siitä, miltä tuntuu rakentaa uutta elämää murhatutkimuksen varjossa ja oletin, että poliisi saisi tekijän kiinni ennen kuin kirjani pääsisi loppuratkaisuun.

Toisin kävi. Jouduin keskelle oikeussalidraamaa, jonka kohteena olinkin minä itse ja joka lopulta johti kaikkien aikojen oikeusteurastukseen. Nyt neljän pitkän ja raskaan oikeudenkäynnin jälkeen minut on
todettu syyttömäksi mieheni murhaan, mutta siinä sivussa on rikottu koko elämäni.

Mieheni murhaa on käsitelty mediassa laajasti ja minut on siellä syylliseksi julistettu jo ennen oikeudenkäyntiä. Minä olen elänyt ja hengittänyt siinä viranomaisten ja median kutomassa verkossa, joka on mennyt aina vain pahempaan solmuun aina kun sitä on yritetty avata. Mitä tapahtui? Nyt on aika paljastaa tarinan roistot ja sankarit, tuoda esiin likainen peli kulissien takana ja tehdä samalla paluu takaisin alkujuurille joulukuuhun 2006: kuka murhasi mieheni Jukka S. Lahden?"

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 arkipäivässä | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 10.12.2025
Murhalesken muistelmatSuurenna kuva
Näytä kaikki tuotetiedot