SULJE VALIKKO

}

avaa valikko

Kustantaja:
Sivumäärä:
240 sivua
Asu:
Kovakantinen kirja
Painos:
2. p.
Julkaisuvuosi:
2022, 22.03.2022 (lisätietoa)

Kotimetsiemme tuttu tupsukorva osaa yllättää.

Upeasti kuvitettu teos vie matkalle oravien kiehtovaan maailmaan ja kertoo ihmisen ja oravan pitkästä yhteisestä taipaleesta.

Sillä on pörröinen häntä, tupsukorvat, isot silmät ja komeat etuhampaat. Se kiipeilee puissa taitavasti, loikkaa ketterästi puusta toiseen ja jähmettyy paikoilleen huomatessaan pedon. Orava on meille kaikille tuttu eläin – vai onko?

Oravilla on monia erikoisia ominaisuuksia, joita ei tunne sen paremmin suuri yleisö kuin luontoharrastajatkaan. Oravanpoikasilla ei esimerkiksi ole syntyessään ulkokorvia, ja oravat ovat yleisemmin oikea- kuin vasenkäpäläisiä. Oravilla on tarkka vuorokausirytmi, vahvat lihakset, kevyt luusto ja terävät kynnet. Oravat osaavat äänellä monin eri tavoin, ja ne viestivät toisilleen häntäänsä heiluttamalla. Häntä myös tasapainottaa kulkua ja hyppyjä.

Orava on pohjoisten taigametsien tuttu tuntematon, jonka edesottamuksia pääsee seuraamaan niin kaupungeissa, metsissä kuin tunturikoivikoissakin. Oravien yksilöllinen käytös ja piirteet tarjoavat katselijalleen loputtomasti uusia elämyksiä.

Paavo Hellstedt (FT) on ollut nuoresta pitäen kiinnostunut erilaisista luonnonilmiöistä ja erityisesti eläimistä, siitä miten ne toimivat ja käyttäytyvät. Hän on väitellyt lumikon ja kärpän ekologiasta, käyttäytymisestä ja niiden yhteisöekologista vaikutuksista. Petojen tutkimuksen kautta hän on perehtynyt myös niiden saaliseläimiin ja jyrsijöiden ekologiaan.

Juha Laaksonen (FM) on YLEssä työskentelevä luontotoimittaja, tietokirjailija ja valokuvaaja. Laaksosen erikoisalaa ovat saaristo- ja kaupunkiluonto ja niiden monimuotoisuus. Viime vuosina hän on seurannut erityisesti pääkaupunkiseudun pesimälintujen käyttäytymistä. Retkillään Laaksonen on valokuvannut ja seurannut lintujen lisäksi erityisesti kaupunkinisäkkäiden elämää.



Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 arkipäivässä
Oravazoom
Näytä kaikki tuotetiedot

Nämä saattavat kiinnostaa sinua!

Kotipihan linnut (ääniefektikirja) : 10 ääntä
Kotipihan linnut (ääniefektikirja) : 10 ääntä
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
9,90 €
Veenkoirasta vaakalintuun : Kalevalan eläimiä
Veenkoirasta vaakalintuun : Kalevalan eläimiä
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
53,20 €
Erämiehen rikas elämä - Tarinoita järviltä ja metsistä
Erämiehen rikas elämä - Tarinoita järviltä ja metsistä
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
21,10 €
100 suomalaista perhosta
100 suomalaista perhosta
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
9,90 €
Punarinta : hämärän henki
Punarinta : hämärän henki
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
33,60 €
Hyppivät ja hohtavat
Hyppivät ja hohtavat
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
32,10 €
Kaiken maailman villipeurat ja porot
Kaiken maailman villipeurat ja porot
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
52,40 €
Kurre Lierulainen saa uusia ystäviä
Kurre Lierulainen saa uusia ystäviä
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
26,30 €
Opintiellä Oulussa : elämäni varsitieltä 2
Opintiellä Oulussa : elämäni varsitieltä 2
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
6,10 €
Eläinten kesäjäljet : maasto-opas
Eläinten kesäjäljet : maasto-opas
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
23,00 €
Booky.fi Oy
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

Tietosuojaseloste


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ