Aino Peltomaan luotsaama Ensemble Gamut! on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kiinnostavimmista genrejen välimailla sulavasti liikkuvista yhtyeistä. Yhtye on luonut uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta, omista sävellyksistä sekä elektronisista äänimaisemista.
Yhtyeen kolmannen levyn nimi MI viittaa arktiseen Micranthes stellaris -kukkaan, sekä Peltomaan sävellykseen Mieli meni. MI on myös Gamut-asteikon kolmas sävel (ut, re, mi).
Tällä levyllä Peltomaa ja Ensemble Gamut! ovat kutsuneet vieraakseen äänitaiteilija Tuomas Norvion sekä kuvataiteilija Vappu Rossin, ja saammekin nauttia uudenlaisista live-elektroniikan mahdollisuuksista tällä julkaisulla. Norvio efektoi reaaliajassa Vappu Rossin piirtämisen ääniä, jolloin arktisten kukkien inspiroimat sävelmät ja piirrokset sulautuvat äänimaailmaksi, jossa ajan tasot, elävä, kuollut, historia, tämä hetki, menneisyys ja tulevaisuus resonoivat kaikki samanaikaisesti.
Varhaisimpien Suomen alueella säilyneiden sävelmien lisäksi arktisia kukkalajeja käsittelevät Aino Peltomaan sävellykset ja sanoitukset tuovat elinympäristömme, kotimme aineettomia ja aineellisia aikakausia yhteen. Jo kadonnut, uudelleen löydetty. Pelastettu, hävitetty, hävinnyt, löytynyt, elpynyt.
Ensemble Gamut!
Aino Peltomaa, laulu, keskiajan harppu, perkussiot, taiteellinen johto, tuotanto
Ilkka Heinonen, jouhikko, laulu, live-elektroniikka
Juho Myllylä, nokkahuilut, laulu, live-elektroniikka
feat.
Tuomas Norvio, live-elektroniikka
Vappu Rossi, livepiirustus suurikokoiselle rullapaperille