SULJE VALIKKO

avaa valikko

5 Seconds of Summer | Booky.fi

Calm (cd)
17,60 €
Interscope
Asu: CD-levy
Vuosi: 2020, 27.03.2020
Kieli: Englanti
Australialainen 5 Seconds Of Summer julkaisee neljännen studioalbuminsa C A L M.

Yhtyeen päävokalisti Luke Hemmings kommentoi albumia: ”C A L M kertoo nuoren miehen matkasta – sen hyvistä ja huonoista hetkistä. Olemme kaikki vain ihmisiä ja teemme virheitä, joskus satutamme rakkaitamme ja myös itseämme matkan varrella. C A L M jättää bändimme onnellisempaan, yhtenäisempään ja rauhallisempaan mielentilaan – jotta voimme tehdä lisää levyjä tulevina vuosina.”

5SOS julkaisi edellisen albuminsa Youngblood kesällä 2017. Suomessa kultaa myyneen levyn nimibiisistä kasvoi bändin menestynein single ja se nosti bändin supersarjaan. Kappale on ylittänyt Suomessa tuplaplatinarajan ja nousi suomalaisradioiden 16. soitetuimmaksi biisiksi. Myös bändin omaa nimeä kantava debyyttilevy on ylittänyt Suomessa kultarajan.

Vuonna 2011 aloittaneen bändin muodostavat Luke Hemmings (laulu, kitara), Calum Hood (laulu, basso), Ashton Irwin (laulu, rummut) ja Michael Clifford (laulu, kitara). Valtavan innokkaan fanikannan omaavan yhtyeen kaikki kolme albumia ovat debytoineet Billboardin albumilistan kärjessä. Bändi on myynyt yhteensä lähes 10 miljoonaa albumia ja yli 2 miljoonaa keikkalippua.


1. Red Desert

2. No Shame

3. Old Me

4. Easier

5. Teeth

6. Wildflower

7. Best Years

8. Not In The Same Way

9. Lover Of Mine

10. Thin White Lies

11. Lonely Heart

12. High

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 9-12 arkipäivässä
Calm (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
0602508585562


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste