Tutkimukseni lähtökohtana on havaintoni puutarhataiteen kirjallisuudesta, jossa puistot ja puutarhat rinnastetaan usein teatteriin sekä lavastukseen. Tämä herätti minussa kysymyksen, mikä yhdistää puistot ja puutarhat teatteri- ja lavastustaiteeseen.

Kokonainen puisto ympäristöineen voi toimia taiteena, jolloin ulkotilassa oleva taide voi olla paljon enemmän kuin pelkkä jalustalla seisova patsas. Erilaisten ulkotilojen käyttäjät voidaan myös ohjata käyttämään ja katsomaan ulkotiloja taiteena, jolloin kyse on yhdenlaisesta ulkotilojen käytettävyydestä. Tutkimukseni läpikulkeva teema näyttäytyy ulkotilan käytettävyydessä, miten tilasuunnittelun ratkaisut liikuttavat tilassa olevaa ihmistä ja mitä suunniteltu ulkotila on siellä liikkuville ihmisille?

Lähestyn itselleni tuttua aluetta, julkisen ulkotilan suunnittelua omasta puistosuunnittelun ja maisema-arkkitehtuurin kokemuksestani käsin, laajennetun lavastuksen teorian sekä pragmatistisen taidefilosofian näkökulmista. Haen vastauksia tutkimuskysymyksiin tarkastelemalla Helsingin kantakaupungin alueella sijaitsevaa kolmea julkista ulkotilaa. Tutkimukseni keskiössä on Tapio Wirkkalan puisto, joka taidesisältönsä vuoksi on poikkeuksellinen puistokohde Suomessa. Sen vertailukohteena ovat Karhupuisto, joka tutkimuksessani edustaa puistoihin liitettyä perinteistä taidekäsitystä sekä Hiljentymisen piha, jossa toteutuu niin sanottu integroitu taidekäsitys. Katson tapaustutkimuskohteitani taideteoksina, ja samalla pyrin ymmärtämään niiden synnyttämää taiteellista kokemusta.

Pragmatistisen taidefilosofian mukaan esteettinen kokemus syntyy käytännöllisten sekä materiaalisten asioiden kautta, mutta sillä edellytyksellä, että taide hahmottuu kokijalle hänen omassa kokemuksessaan. Tämän vuoksi ulkotilojen kasvillisuus, kalusteet, niiden eri pintamateriaalit ja rakennelmat eli äärimmäisen käytännölliset ja materiaaliset asiat vaikuttavat siihen, että puisto tai mikä tahansa ulkotila voi näyttäytyä taiteena - merkityksellisenä kokemuksena.

Tapio Wirkkalan puistolla sekä Hiljentymisen pihalla on lavastustaustaiset suunnittelijat. Molemmat tapaustutkimuskohteet osoittavat, miten lavastuksesta kumpuavat työ- ja ajattelutavat ovat vaikuttaneet siihen, minkälaiseksi tila on muodostunut, ja millä tavoin suunnittelijat liikuttavat tilassa olevaa ihmistä. Julkisen ulkotilan suunnittelussa voidaan hyödyntää erilaisia teatteri- ja lavastustaiteesta nousevia käsitteitä ja ilmaisukeinoja, jolloin taide voidaan ymmärtää huomattavasti laajemmin, kuin mihin perinteisessä puistosuunnittelussa on totuttu.