SULJE VALIKKO

avaa valikko

Ahola Minna | Booky.fi

Ammattikorkeakoulun paikka Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen raportti 60
40,30 €
Turun yliopisto
Sivumäärä: 182 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2003 (lisätietoa)
Kieli: Suomi

Ammattikorkeakoulut ovat hakeneet paikkaansa suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä kohta kymmenen vuotta. Järjestelmä on vakiintunut ja kasvanut niin, että sen sisäänotto on jo yliopistosektoria suurempi. Aikanaan esitetystä toiveista huolimaat ammattikorkeakoulut eivät kuitenkaan ole kyenneet purkamaan esimerkiksi ylioppilassumaa. Vaikka koulutuspaikat jatkuvasti lisääntyvät ja ministeriön tavoite kouluttaa 2/3 ikäluokasta korkeakouluissa alkaa jo olla saavutettu, kilpailu korkkeakoulutuksesta on entistä kovempaa. Vuosittain koulutuspaiiaa hakevista ylioppilaista vain puolet onnistuvat paikan saamaan. Tässä raportissa kysytään, ketkä ammattikorkeakouluihin hakevat, miksi hakevat, ja miten he mieltävät korkeakoulutuksen eri sektoreiden luonteen, tehtävät ja paikan omien tavoitteidensa kannalta. Tutkimus antaa mahdollisuuden verrata vuonna 1994 tehdyn vastaavan hakijakyselyn tuloksia. Mikä on siis muuttunut verrattuna vuoteen 1994, jolloin ammattikorkeakoulu oli uusi tulokas ja keskustelu sen luonteesta ja paikasta lainehti kiivaana? Mikä on ammattikorkeakoulun paikka tänään ja jatkossa?



Ammattikorkeakoulun paikka Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen raportti 60zoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste