SULJE VALIKKO

avaa valikko

Anna Krohn | Booky.fi

Ilmari Krohn: tutkija, säveltäjä, kosmopoliitti
39,20 €
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Sivumäärä: 316 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2020 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Merkittävään suomalaiseen kulttuuri- ja yliopistosukuun syntynyt Ilmari Krohn (1867-1960) oli yksi Suomen musiikkielämän suurista rakentajista: yliopistomies, järjestöaktiivi, säveltäjä ja kirkkomuusikko. Hän oli ensimmäinen suomalainen musiikkitieteilijä ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon huomattavimpia eurooppalaisia musiikintutkijoita. Krohnin elämäntyöllä on ollut sekä kansanmusiikin että eurooppalaisen taidemusiikin tutkimuksen alalla suuri vaikutus niin Suomessa kuin myös Euroopassa laajemminkin.

Marraskuussa 2017 Helsingin yliopistossa järjestetty Ilmari Krohn 150 vuotta -symposium kokosi yhteen tämän tutkimusalan aktiivisia tutkijoita, ja kyseinen tapahtuma loi myös pohjan tälle julkaisulle. Kirjan 12 lukua selvittävät Krohnin elämäntyön aikalaiskontekstia, painopisteitä, kehityslinjoja sekä kotimaista ja kansainvälistä merkitystä. Samoin Krohnin säveltäjyys, musiikillinen ajattelu ja kansainväliset ammatillisen toiminnan verkostot kuuluvat kokoelman aihepiiriin.

Suomalaisen musiikkitieteen oppihistorian kirjoitus on vasta alussa. Aiempien nationalististen ja teleologisten tarkastelunäkökulmien sijaan tarvitaan tutkimusta, jooka selvittää suomalaisen musiikkielämän kansainvälistä asemaa ja vuorovaikutusta. Tämä kirja pyrkii edistämään tätä päämäärää.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 6-9 arkipäivässä
Ilmari Krohn: tutkija, säveltäjä, kosmopoliittizoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste