Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja kehittävä työntutkimus. Tutkimuksessa rakennettiin metodinen analyysimalli, jonka avulla jäsennettiin kiireen käsitettä ja tutkittiin kiireen muotoutumista työn historiallisissa kehitystyypeissä. Kiireen ymmärtämiseen ja määrittelyyn luotiin välitason teoreettiset välineet, ajanhallinnan dualismin ja normaaliajan määrittyminen. Niiden avulla jäsennettiin kotipalvelutyössä tapahtunutta muutosta ja siihen liittyvää kiirettä Suomessa ja pienessä eteläsuomalaisessa ”Malmilan” kunnassa.

Tutkimuksen tulokset antavat aiheen pohtia kotipalvelun tulevaisuutta. Tutkija esittää myös pohdittavaksi, kohdistetaanko voimavaroja tällä hetkellä liian yksipuolisesti kotihoidon kehittämiseen, jolloin vaihtoehtoisten asumismuotojen, esimerkiksi pien- ja ryhmäkotien kehittäminen jää vähemmälle huomiolle. Perinteiselle vanhuskuvalle rakennetut massapalvelut eivät tulevaisuudessa pysty tutkijan käsityksen mukaan vastaamaan vanhusten yksilöllisiin palvelutarpeisiin. Yksityisten ja monituottajamallin mukaisten palveluiden tarjonta tulee kasvamaan.

Vastauksena tulevaisuuden haasteisiin tutkija ehdottaa yhteiskehittelyä (Victor & Boynton 1998), joka voisi olla kotipalvelun / kotihoidon tulevaisuuden toimintamalli. Yhteiskehittelyn ydinasia on, että asiakas on itse mukana aktiivisesti yhdessä tuottajan kanssa kehittämässä tuotetta. Tuote tai palvelu ei ole koskaan valmis, vaan se muuntuu ja kehittyy asiakkaan muuntuvien tarpeiden, tuottajan osaamisen ja asiakkailta saatujen kokemusten ja palautteen mukaan. Yhteiskehittely voisi rikastuttaa sekä työntekijöiden työtä että asiakkaiden elämää.