Itkuvirret ovat suurelle osalle suomalaisista outo ilmaisumuoto ja perinteenlaji. Itkuperinteen sammumista on toistuvasti ennusteltu 1800-luvulta lähtien, mutta 2000-luvun Suomessa äänellä itkentä elää uutta tulemista.
Itkuvirren kolme elämää ei keskity itkuvirsiin (valituslauluihin) sinänsä, vaan itkukulttuuriin eli itkuvirsien elämään – miten itkuvirsiä käytetään ja mikä on niiden merkitys itkijöiden elämässä. Itkuvirren ensimmäisellä elämällä tarkoitetaan rajakarjalaista itkuperinnettä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkukymmeninä, päähenkilönä Matjoi Plattonen. Itkuvirren toinen elämä tarkastelee evakkojen itkuperinnettä ja kolmas elämä esittelee 1990-luvulla virinnyttä uutta itkuinnostusta.
Kirjoittaja kysyy, mitä äänellä itkemisen perinteelle on tapahtunut ajan, ympäristön ja kontekstien muuttuessa. Miten itkuvirsien käyttö ja oppimisprosessit ovat muuttuneet? Mitkä itkukulttuurin piirteet ovat muutoksien myötä katoavia, mitkä pysyviä ja mitkä uusia? Itkuvirren kolme elämää tuo esille eri aikojen itkijänaisten omia käsityksiä äänellä itkennästä ja esittelee sekä vanhoja että uusia itkuja. Tutkimus kertoo, miten Matjoi Plattosesta tehtiin ihannoitu kulttihahmo, ”Karjalan äiti” ja osoittaa, että Raja-Karjalasta on koottu itkuvirsiä enemmän kuin tähän saakka on tiedetty. Se tuo myös uutta tietoa A. O. Väisäsestä itkuvirsien tallentajana ja hänen toiminnastaan rajakarjalaisten itkijöiden managerina.
Itkuvirren kolme elämää pohjautuu laajaan ja monipuoliseen, aiemmin pitkälti tutkimattomaan aineistoon. Se tuo itkuvirsitutkimuksen tavallisenkin lukijan ulottuville.