SULJE VALIKKO

avaa valikko

Arja Turunen | Booky.fi

Act II (dvd)
18,80 €
Playground KIRJASTO-OIKEUDELLISET
Asu: DVD-levy
Vuosi: 2018
Kieli: Englanti
Useilla kulta- ja platinalevyillä palkittu goottisen ja sinfonisen metallin pioneeri Tarja Turunen julkaisee uuden livelevyn. Act II –niminen levy on taltioitu Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin artisteihin lukeutuvan Tarjan ‘The Shadow Shows’ –maailmankiertueella, jonka aikana Tarja matkusti yli 300 000 kilometriä ja soitti bändinsä kanssa yli 200 keikkaa neljässäkymmenessä eri maassa. Yleisöä kiertueella oli yli miljoona.

Act II pitää sisällään intiimin, reilun tunnin mittaisen Lontoon Metropolis –studiolla nauhoitetun keikan ja Milanossa kuvatun vauhdikkaan livekeikan sekä aiemmin julkaisemattomia haastatteluita ja kuvia. Metropolis Alive nauhoitettiin kaksi kuukautta ennen Turusen vuoden 2016 Shadow Self –albumia, jolloin tähden Lontoon keikkalle oli kutsuttu kaksikymmentä onnellista kilpailuvoittajaa eri puolilta Eurooppaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Tarja soitti tulevan albuminsa kappaleita yleisön edessä. Levyn toinen osuus on taltioitu 29.11.2016 Milanon Teatro della Luna Allagossa, jossa kuultiin hittejä kaikilta Tarjan sooloalbumeilta.

Filmed at Metropolis Studios, London, UK, 6th of June 2016

No Bitter End / Eagle Eye / Sing For Me / Love To Hate / The Living End / Medusa / Calling From The Wild / Victim Of Ritual / Die Alive / Innocence / Until My Last Breath / Too Many

Filmed at Teatro della Luna Assago in Milan, Italy, 29th of November, 2016

Against The Odds / No Bitter End / 500 Letters / Eagle Eye / Demons In You / Lucid Dreamer / Shameless / The Living End / Calling From The Wild / Supremacy / Tutankhamen – Ever Dream - The Riddler – Slaying the Dreamer / Goldfinger / Deliverance // Acoustic Set: Until Silence - The Reign - Mystique Voyage - House of Wax - I Walk Alone // Love To Hate / Victim of Ritual / Undertaker / Too Many / Innocence / Die Alive / Until My Last Breath

Bonus Material:
Interviews with Tarja and band members
PhotoGallery 1: Through the eyes of the fans
PhotoGallery 2: From stages and streets by Tim Tronckoe

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 7-10 arkipäivässä
Act II (dvd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
4029759128830K


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste