Elina Heiskasen esikoisteos on sekä itseironinen että melankolinen, tuttu mutta yksityinen kertomus uupumuksesta. Hän pohtii ihmisenä olemisen vaikeutta, olemisen malleja, mistä ne nousevat ja miten niiden kanssa pitäisi elää. Heiskasen piirroksissa ja runoissa ollaan jo lähellä murtumispistettä, sitä hetkeä kun ennalta määriteltyihin muotteihin ei enää sovikaan ja on keksittävä toinen tapa olla. Päämääränään löytää omanlaisensa olemisen muoto. Kirja pyrkii olemaan rehellinen kannanotto nykypäivän kiireeseen ja työelämän arvoihin.