Tutkimuskysymykset
Tutkimukseni keskeisenä psykologisena kysymyksenä on selvittää voiko kehon hoitaminen kosketuksen avulla johtaa psykoterapeuttiseen työskentelyyn ja mikä on kehon funktio mahdollisessa psykoterapeuttisessa prosessissa. Keskeistä on myös se lisääntyykö hoidoissa kävijöiden psyykkinen hyvinvointi hoitojen seurauksena.
Menetelmät /toteutus
Tutkimus on kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodostaa kyselyaineisto ja toisen haastatteluaineisto. Tutkittavia hoitomuotoja on neljä (Rosen-menetelmä, Rebalancing-kehoterapia, Kajavahieronta ja vyöhyketerapia). Hoitoja yhdistää se, että kaikissa käytetään hoidon välineenä kosketusta. Hoitoihin hakeutuneiden psyykkistä hyvinvointia verrattiin lähtötilanteessa erään suuren suomalaisen yrityksen naistyöntekijöihin (n = 112).
Kyselyaineisto kartoittaa mm. sellaisia tekijöitä kuin poikkeavatko eri tyyppisiin hoitoihin hakeutuvat toisistaan jollain keskeisellä tavalla ja miksi hoitoihin ylipäätään hakeudutaan? Miten tyytyväisiä hoidoissa kävijät ovat ja mistä tyytyväisyys rakentuu? Lisääntyykö hoidoissa kävijöiden psyykkinen hyvinvointi hoitojen seurauksena keskiarvotasolla. Kysely oli luonteeltaan seurantatutkimus. Siihen osallistui 109 ihmistä, joista 100 oli naisia. Kyselytutkimuksessa loppuun saakka pysyi noin puolet (52%) hoitoon hakeutuneista.
Haastatteluaineisto valottaa kehon psykoterapeuttisen käytön toimintamekanismeja sekä hoitajan ja hoidettavan välistä vuorovaikutusta. Haastattelututkimukseen osallistui kahdeksan ihmistä, kaksi kutakin hoitomuotoa kohti.
Tulokset
Kyselytutkimus / seuranta
Tyypillisin kävijä näyttää tutkimukseen osallistumisen perusteella olevan 35-40 -vuotias, opistotasoisen tutkinnon suorittanut, parisuhteessa elävä nainen. Hän asuu kaupungissa ja on mukana työelämässä. Hoitoon hakeutumisen syynä on tavallisimmin niskahartiavaivat tai fyysiset kiputilat. Tyypillistä oli, että fyysisiä ongelmia mainittiin useita. Psyyken alueen ongelmista tavallisimpia olivat jännittyneisyys, stressi, masennus sekä väsymys. Suurin osa psyyken alueen "hoidattamisesta" liittyi kuitenkin itsetuntemuksen lisäämiseen ja itseilmaisun vapautumiseen. Hoitoon hakeutuneista enemmistö oli hakenut apua vaivaansa jo aiemmin
Vertailuaineistoon (n = 112) nähden, hoitoihin hakeutuneet voivat yleisesti ottaen huonommin, olivat ahdistuneempia ja mielialaltaan synkeämpiä ja tyytymättömämpiä elämäänsä. Näyttää siltä, että eräs hoitoihin hakeutumisen syy on jonkin asteinen psyykkinen tyytymättömyys ja muutoksen tarve.
Tutkimuksessa loppuun saakka pysyneet olivat hoitoonsa erittäin tyytyväisiä. Hoitosuhde oli hyvin keskeinen tyytyväisyyteen yhteydessä oleva tekijä. Jos hoidettavan ja hoitajan välinen vuorovaikutus toimi hyvin, hoidettavan psyykkinen hyvinvointi parani ja hän oli hoitotuloksiin tyytyväinen. Hoitojen välitön vaikutus on kaikissa hoitomuodoissa tilastollisten tarkasteluiden mukaan hyvin samankaltainen. Hoidot lisäsivät vireyttä ja rentoutuneisuutta, nostivat mielialaa ja vähensivät vihantunteita ja ahdistuneisuutta. Hoidon välittömät, hyvää oloa ja rentoutta tuottavat vaikutukset olivat yhteydessä hoitotyytyväisyyteen ja hoidoissa käymisen jatkamiseen.
Psykologista tukea tarvitsevat näyttävät erityisesti hyötyvän hoidoissa käymisestä. Heidän tyytyväisyytensä elämään, aktiivisuutensa ja vireytensä nousi voimakkaasti hoitojen seurauksena. Puolen vuoden kuluttua tapahtuneeseen seurantaan mennessä kyseiset muutokset palautuvat lähtötilanteen tasolle, mikä puhuisi sen puolesta, että hoitosuhde tuo kaivattua tukea ja kun se päättyy, katoavat myös positiiviset muutokset.
Haastattelut
Kehon hyödyntäminen itsetutkiskelussa
Haastatteluissa erot hoitomuotojen välillä tulivat esiin. Molemmat Rosenterapiassa kävijät ja toinen Rebalancingissa kävijöistä analysoivat itseään ja tunne-elämäänsä tavalla, joka on luonteenomaista psykoterapialle. Käsiteltävät aiheet painottuivat lapsuuden tunne-elämän kokemuksiin.
Tunnekokemusten esiintulossa kehon jännitystilat ja ­asento toimivat eräänlaisina assosiaatiovihjeinä tai muistijälkinä, joita tutkimalla ja analysoimalla saadaan tietoa yksilön tavoista reagoida ihmisiin ja tapahtumiin. Lihasjännitysten nähdään olevan seurausta yksilön aikaisemman historian kokemuksista. Erityisesti tunne-elämän tukahduttaminen nähdään keskeisenä lihasjännityksiä tuottavana tekijänä.
Eräs psykoterapeuttisen työskentelyn tapa oli mielikuvien käyttö. Mielikuvissa kehon jännitys- ja kiputilat muuntuvat symboliselle kuvakielelle, joka tulkitaan. Tulkintaan osallistuivat sekä hoitaja että hoidettava. Mielikuvien lisäksi psykoterapeuttisessa työskentelyssä käytettiin apuna muistojen aktivoitumista. Lihasjännitykseen ja kehon asentoon keskittyminen johdattaa hoidettavan seuraamaan kehontuntemusta ajassa taaksepäin. Lihasjännityksen avulla hoidettava muistaa itselleen jollain tavalla tärkeän tilanteen. Keskeistä on muistoon liittyvän tunnetilan aktivoituminen ja sen ilmaiseminen hyväksyvässä ilmapiirissä. Keholla on psykoterapeuttisessa työskentelyssä myös valheenpaljastajan rooli sen lisäksi, että se tuottaa käsiteltävää materiaalia lihasjännitysten muodossa. Kehon rooli autenttisuuden takaajana tulee esiin, kun hoidettava analysoi itseään puheen tasolla. Tällöin hoitaja tarkkailee kehossa tapahtuvia reaktioita. Jos keho ei "elä" puheen mukana, voidaan päätellä, että puhuttu materiaali ei ole psykoterapeuttisen työskentelyn kannalta keskeistä. Se on "vain puhetta" tai älyllistämistä.
Terapeutin rooli
Terapeutin rooli vaihteli sen mukaan liittyikö hoitoon psykoterapeuttista työskentelyä vai ei. Hoidoissa, joissa psykoterapeuttista työskentelyä ei ollut käynnissä, hoidettavan ja hoitajan välinen vuorovaikutus muistutti ystävyyssuhdetta. Tunteista ja elämäntapahtumista puhuminen oli vastavuoroista. Kaikki haastateltavat kuvasivat hoitajansa lämpimänä ja hyväksyvänä ihmisenä.
Somatisaatio (ruumiillinen oireilu)
Hoitomuodosta riippumatta haastateltavat kuvasivat runsaasti erilaisia fyysisiä oireita, jotka he itse mielsivät psykosomaattisiksi oireiksi. Somatisoivien potilaiden on usein arveltu olevan aleksityymisiä (tunnesanaston puuttuminen ja tunneköyhyys). Haastattelemani ihmiset, joilla somatisaatiotaipumus oli voimakas, kuvasivat tunteitaan rikkaasti ja vivahteikkaasti. Tämän tutkimuksen perusteella syntyykin kuva siitä, että somatisaatio ja aleksityymisyys eivät välttämättä liity toisiinsa. Näyttää siltä, että joidenkin ihmisten keho reagoi hyvin herkästi psykologisiin tekijöihin, riippumatta siitä millainen verbaalinen valmius heillä on kuvata tunteitaan.
Haastateltavat kuvasivat eräänlaista tunnetyhjiötä tilanteissa, joissa tunteiden olisi pitänyt syntyä. Tunnetilan sijasta keho reagoi epämiellyttävällä tavalla, kuten lihasten kiristymisellä ja kipuilulla. Haastateltavat analysoivat menneisyyttään selittääkseen "tunteidensa puuttumisen". Perussyinä nähtiin lapsena koettu syyllistäminen, hylätyksi tulemisen pelko, rangaistuksen- ja häpeän pelko sekä pelko epäonnistumisesta.
Johtopäätös
Tutkimukseni perusteella voidaan sanoa, että kehoa on mahdollista käyttää itseymmärryksen lisäämisen välineenä. Kehon kautta tapahtuva itsetutkistelu näyttää tämän tutkimuksen valossa olevan erityisen tehokasta joidenkin ihmisten kohdalla. Kehon kautta työskentelystä hyötyvät parhaiten kehonsa reaktioita hyvin tunnistavat ihmiset, jotka kykenevät pukemaan kehonsa tuntemukset sanalliseen muotoon.