Jotain salaperäistä ja tuntematonta suuruutta istuu näissä rauhoittavissa talvimaisemissa niin syvällä, että tuntuu mahassa asti miten lumelle, jäälle ja tuulelle syntyy hämmästyttävä kyky pakkasenpuremana poskella muistuttaa minua menneistä tapahtumista siinä samassa silmänräpäytyksessä kun sinua tuijotan ja jäähän satavat lumihiutaleet muuttuvat mielessäni leikkisän kesän auringonsäteiksi. Ja kun tämän ymmärrettyäni katson uudelleen lumisateen keskeltä yksin talviyönä mereltä, huomaan miten hymyilet lämpimästi minulle valojasi vilkuttaen. En tiedä onko se sattumaa, mutta ehkä sen takia vaasalaiset juuri rakastavat sinua pakkasenpuremana poskella, tuivertavana tuulena ja lumipeitteisenä jäänä katsellessaan sinua läpi valkoisen hunnun matkalla Palosaarentieltä Wolffintielle.