SULJE VALIKKO

avaa valikko

Harri Melin (toim.) | Booky.fi

Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Sivumäärä: 120 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2019 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Antti Eskolaa (1934-2018) voidaan pitää yhtenä modernin suomalaisen sosiologian ja sosiaalipsykologian perustajista. Hän oli myös aktiivisesti yhteiskunnallisesti osallistuva yhteiskuntatieteilijä. Eskola kuului sosiologisukupolveen, joka teksteillään ja opetustyöllään vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän oli myös tottunut saamaan lukijoita ja puhuttelemaan suurta yleisöä yhteiskuntatieteellisillä keskustelukirjoillaan ja luennoillaan yliopistossa ja sen ulkopuolella.

Eskola vaikutti puheenvuoroillaan julkiseen keskusteluun ja herätti tunteita. Hänen esittämiään käsityskantoja ei voinut jättää huomiotta eikä niitä myöskään jätetty. Eskolan tutkimusmenetelmäkirjoja luettiin 1960- ja 1970-luvulla ahkerasti yliopistojen oppikirjoina ja hänen keskustelukirjansa kipusivat myydyimpien joulukirjojen joukkoon.

Eskola valitsi elämäntehtäväkseen lukemisen, ajattelemisen ja kirjoittamisen, ja halusi "kirjoittaessaan nauraa, itkeä ja murista". Tämä kirja esittelee laajasti Antti Eskolan vaikutusta akateemiseen ja yhteiskunnalliseen maailmaan.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-6 arkipäivässä
Antti Eskola : intellektuellin muotokuvazoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste