Väitöskirjassaan valokuvataiteilija Harri Pälviranta tarkastelee väkivaltaa käsittelevän dokumentaarisen valokuvataiteen merkityksellistämistä näyttelyolosuhteissa oman taiteellisen työskentelynsä kautta. Tutkimuksesta käy ilmi, että kuvat herättävät tunteita ahdistuksesta ja inhosta sääliin ja myötätuntoon.