Suomen kielen permissiivirakenteella tarkoitetaan ilmaustyyppiä, jota edustavat lauseet Anna minun olla, Käskekää tuon tyypin olla hiljaa ja Sallikaa minun nauraa. Nykysuomen permisiivirakenteessa on antaa-, käskeä-, sallia- tai suoda-verbin objektina infinitiivirakenne, jonka subjekti on genetiivimuotoinen. Historiallisesti katsoen tämä ilmaustyyppi on kuitenkin huomattavasti monisyisempi, ja nykyiseen muotoonsa se on lopullisesti vakiintunut vasta 1900-luvulle tultaessa. Teoksessa tarkastellaan permissiivirakenteen kehityshistoriaa ja sen muoto- ja merkitysrakenteen ominaisuuksia eri-ikäisten kirjakielen aineistojen sekä murreaineiston ja lähisukukielten valossa. Permissiivirakenteen lisäksi tarkastellaan monia sitä läheisesti muistuttavia ilmaustyyppejä. Käy ilmi, että nykysuomen permissiivirakenteeseen on tultu useiden kielessä tapahtuneiden muutosten yhteisvaikutuksena ja että rakenteella on historiallisesti kaksi pääasiallista lähtökohtaa, jotka ovat aikojen kuluessa sulautuneet yhteen. Teoksessa käytetään ja kehitetään kognitiivisen kieliopin, konstruktiokieliopin, kehyssemantiikan ja kieliopillistumisteorian välineistöä. Näistä lähtökohdista rakennetaan kuvausapparaatti, jonka avulla on mahdollista tarkastella historiallista morfosyntaksia niin muodon kuin merkityksenkin ehdoilla ja ennen kaikkea pitäen nämä kaksi yhdessä