Sota merkitsi sen ajan lapsille ja nuorille pelkoa, hätää, häpeää, surua ja ikävää. Kuitenkin, tunteiden näyttämisen hillitsemistä pidettiin vahvuutena, lapsilta vaadittiin ”aikuismaisuutta”, ja heille sysättiin paljon vastuuta. Muun muassa näitä tuntoja ja kokemuksista on tallentanut FT Jaana Laamanen, Tampereella asuva, muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Sotasiskokset Kannakselta on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän kuudes muistitietopohjainen tietokirja, kahden kovia kokeneen evakkoperheen selviytymistarina.


Kirjan päähenkilöinä ovat kivennapalaisen Nikkasen maanviljelijäperheen tyttäret Saimi (myöh. Saima 1929‒2017) ja Senni (1921‒2013) sekä viipurilaisen Vainikan työläisperheen tyttäret Eeva (synt. 1939) ja Maila (synt. 1936). Saimi Nikkanen oli kolmasti evakuoitu ja kolmella sankarihaudalla surrut. Kesäkuussa 1944 hän oli 14-vuotias, kun koti Kivennavan Rantakylässä oli jätettävä. Edessä oli lähes kolmen viikon ja noin 500 kilometrin kävelymatka ja perheen karjan ajaminen Karjalankannakselta Etelä-Savoon lottana toimineen Sennin kanssa. Nikkasten evakkomatka päättyi Etelä-Savon, Hauhon ja Hollolan kautta Kangasalle.

Vainikan perhe oli talvisotaa paossa Sääksmäellä. Jatkosodan päätyttyä Viipurin Sorvali vaihtui Satakunnan Nakkilaan. Vainikan perheellä kävi hyvä tuuri tämän evakkopaikan suhteen. Talvisodan evakkopaikassa ulkorakennus, johon Vainikat oli majoitettu, oli ollut niin kylmä, että Eevan vaipat olivat jäätyneet. Silloin Hanna-äiti oli päättänyt, että jotain on tehtävä, ja niin perheen tyttäret lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin.
www.maitolaiturimaisteri.fi