SULJE VALIKKO

avaa valikko

Juha Koivisto (toim.) | Booky.fi

Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Sivumäärä: 223 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2011 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Marx on tulossa takaisin – mutta ei aivan entisensä laisena. Marxin ja Engelsin koottujen teosten kriittinen kokonaislaitos (MEGA) on edennyt jo yli puolivälin, ja siinä on julkaistu tuhansien sivujen verran aiemmin tuntemattomia Marxin käsikirjoituksia, jotka monin tavoin tarkentavat ja syventävät kuvaa hänestä teoreetikkona. Kansainvälisenä yhteistyönä julkaistu MEGA-projekti antaa mahdollisuuden tutustua Marxin ”luovaan laboratorioon” aivan toisella tavalla kuin aiemmin. Vasta nyt ovat esimerkiksi Pääoman kaikki esityöt ja eri luonnokset tutkimuksen saatavilla, ja monet aiemmat Marxin teoriaa koskevat kiistakysymykset pystytään nyt ratkaisemaan aiempaa yksiselitteisemmin.

MEGA-Marx tutustuttaa suomalaisen lukijan ensi kertaa näihin Marx-tutkimuksen uusiin vaikutteisiin. Joukko kansainvälisesti arvostettuja Marxin tuntijoita esittelee muuttuvaa Marx-kuvaa. Pääpaino on Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin vaiheiden ja Pääoman syntyhistorian hahmottamisessa, mutta myös Saksalaisen ideologian nimellä kulkenut teos ”dekonstruoidaan” ja kuuluisa Kommunistinen manifesti sijoitetaan aiempaa tarkemmin aikalaiskontekstiinsa.

MEGA-Marxzoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste