Viestinnän ajatus ja moderni aika tarkastelee viestinnän ”modernia” historiaa ja sen kietoutumista osaksi yhteiskuntaa koskevia ajattelutapoja ja keskusteluja. Teoksessa tutkitaan sitä, miten eri viestintäjärjestelmät lennättimestä aina varhaisiin tietoverkkoihin ovat organisoineet ajatusta yhteiskunnasta ja auttaneet yhteiskunnan muokkaamisessa poliittisten tarkoitusperien mukaisesti. Se näyttää, kuinka viestintä on luonut poliittista yhtenäisyyttä ja kuinka toisaalta tietty yhtenäisyys on ollut edellytyksenä viestinnän ajattelemiselle yhteiskunnallisesti merkityksellisenä käsitteenä.

Teos jakaa viestintään liittyvän keskustelun kolmeen vaiheeseen noin 1800-luvun puolivälistä aina 1970-luvulle saakka ulottuvana ajanjaksona. Vaiheet ovat organisoituneet kulloinkin vallalla olevan viestintäteknologian päämuodon ja sen mahdollistamien yhteiskunnallisten prosessien ympärille: ne voidaan jaotella lennättimen, puhelimen ja varhaisten tietoverkkojen muodostamiin järjestelmiin. Nämä puolestaan ovat liittyneet käsityksiin ja metaforiin, joissa viestintä ja yhteiskunta on ymmärretty aluksi organismina, sitten koneena sekä lopulta itsesäätelevänä järjestelmänä. Tässä teoksessa kaikki kolme käsitystä yhteiskunnasta sijoitetaan verkostolliseen kontekstiin. Niitä ei nähdä toisistaan erillisinä ajattelumalleina, sillä niitä yhdistää kaikkien lähtökohtana oleva sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen verkostoituneisuus. Viestintä ymmärretään tässä sekä käsitteellisenä ongelmana että aineellisena järjestelmänä, ja kummankin nähdään edellyttävän ja muokkaavan toista.

Teos sijoittaa viestinnän ja siihen sisältyvien mahdollisuuksien ajattelun osaksi historiallisia ja käsitteellisiä yhteyksiään. Näin muodostuu kuva viestinnän ontologisista ehdoista ja vaikutuksista olennaisesti historiallisena kysymyksenä.